TAIKURI JUHA-MATTI RISTIHARJU

Taikuri Juha-Matilla on takanaan jo lähes 20-vuoden kokemus taikatempuista. Juha-Matti aloitti taikatemppujen harrastamisen 1990-luvun alkupuolella, Koillis-Lapissa Savukoskella, löytäessään vahingossa kirjastosta taikuri Solmu Mäkelän taikakirjan. Kirja vei nuoren pojan mennessään,ja lisää vauhtia taikurin uralle antoivat taikuri David Copperfieldin ja taikuri Iiro Seppäsen esiintymiset televisiossa. Syrjäinen asuinpaikka ei tarjonnut nuorille monia harrastusmahdollisuuksia, joten Juha-Matti keskittyi täysipainotteisesti taikatemppuje harjoitteluun. 

Vuosituhannen vaihteen uudet tuulet ja opiskelut ajoivat Juha-Matin Rovaniemelle ja esiintymistilaisuuksia alkoi kertyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Niiden myötä myös taidot esiintyjänä kehittyivät huimaa vauhtia ja pian nuori mies huomasi elättävänsä itsensä opiskelujen ohessa keikkailemalla. 

Vuonna 2000 taikuri Juha-Matti osallistui myös ensimmäistä kertaa junioritaikureiden Suomen mestaruus kilpailuihin. Korkeatasoisesta kilpailusta kotiin tuomisena oli pronssinen mitali. Vuonna 2004 taikuri Juha-Matti palasi kilpakentille ja osallistui ravintolataikuuden Suomen mestaruus kilpailuihin. Mukana kotiin matkasi jälleen pronssinen mitali. Sittemmin Juha-Matti on osallistunut kilpailuihin vain tuomarinpöydän takaa, mutta haaveena tulevaisuudessa kuitenkin siintää vielä joskus paluu kilpailukentille sen kirkkaimman mitalin perässä.

Keikkakiireiden keskellä taikuri Juha-Matti on myös ehtinyt hankkia itselleen kasvatustieteen maisterin tutkinnon Lapin Yliopistosta 2009. Tutkinnon ohessa Juha-Matti myös teki maailmanmittakaavassakin harvinaisia tieteellisiä tutkimuksia taikuudesta ja taikatemppujen opettelusta. Vuoden 2009 ehdoton kohokohta oli kuitenkin kahden viikon matka maailman taikuuden pääkaupunkiin Las Vegasii.n

Tänään taikuri Juha-Matti kiertää Suomea mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa viihdyttämässä ihmisiä sillä minkä hän osaa parhaiten; Tekemällä täydellisiä ihmeitä.