Kesä pääsi kieltämättä hieman vaikuttamaan blogien kirjoitusintoon, mutta pitkästä aikaa ajattelin naputella jotain pientä.

Keikkarintamalla kesä on ollut todella vilkas ja se on mahdollistanut useamman uuden rutiinin kokeilemista ja testailua keikoilla. Tästä pääsenkin aasinsillan kautta tämänkertaiseen aiheeseeni, eli kaikkiin outoon ostoksiin mitä taikurina tulee tehtyä. Suuri osa välineistä ja rekvisiitasta on ainakin minulla itse tehtyä ja välissä välineiden metsästäminen käy oikeasti kunnolla työstä. Niinkin yksinkertainen asia kuin juomalasi, johon mahtuu pelikorttipakka, on yllättävän vaikea löytää. Samaan sarjaan menee myös suoraseinäiset noin 3dl kertakäyttölasit, jotka eivät halkea leikatessa, erilaiset pienet supermagneetit, kaksiteräiset vanhanajan partakoneen terät, sukkahousut jne. Listaa voisi jatkaa todella pitkään mutta pääasiassa voin sanoa, että lähes jokainen uusi rutiini/temppu vaatii jonkin sortin ostoksien tekoa, askartelua ja väkertämistä.

Silloin tällöin keikoille halutaan jotain ”kustomoitua” eli juuri sitä tilaisuutta varten suunniteltua ja se tietää aina ylimääräistä työtä suunnittelun sekä välineiden etsimistä. Esimerkiksi nyt heinäkuussa minulla oli hääkeikka, jonne hääparilta tuli erikoispyyntö; he haluaisivat olla osa esitystäni ja he pyysivät voisiko numero johon he osallistuvat olla hieman räväkämpi?

Tällaisesta pyynnöstä sain idean kokeilla rutiinia, jossa on kuusi kirjekuorta. Viiteen kirjekuoreen menee täyttä rihkamaa oleva sormus ja viimeiseen morsiamen ja sulhasen vihkisormukset. Hääpari pääsee itse eliminoimaan kirjekuoria morsiamen päätöksien mukaan koska perinteisesti uusissa perheissä on naisvalta, vaikka miehet eivät sitä ehkä haluakkaan tunnustaa. Samalla kun morsian eliminoi kirjekuoria mielivaltaisesti, niin sulhanen tuhoaa eliminoidut kuoret hakkaamalla ne kuminuijalla muodottomiksi. Viimeiseen kirjekuoreen jää luonnollisesti vahingoittumattomana parin vihkisormukset. Ihan toimiva juttu muutaman testauksen perusteella, mutta tähän blogiin se liittyy lähinnä noiden rihkamasormusten hankinnan kautta, sillä niiden löytäminen oli taas oma urakkansa.

Rihkama sormukset? Mistä sellaisia löytää? Noh, Kinder munat tulivat luonnollisesti ensimmäisenä mieleen mutta pitäisi olla aikamoinen ennustaja, että tietää ostaa juuri niitä suklaamunia, joissa on yllätyksenä sormus.

Entäs sitten rihkamakoruliikkeet? Noh, marssin polleana paikalliseen Glitteriin ja naismyyjä huomasi luonnollisesti heti, että olen mies ja luultavasti ihan tuntemattomassa ympäristössä joten tarvitsen luultavasti apua. Tiedustelinkin olisiko heillä edullisia vihkisormus tyyppisiä sormuksia? Sain hieman kysyvän katseen ja myyjä ohjasi minut hyllylle, jossa oli noin 8e/kpl sormuksia. Tämän jälkeen sain uteliaan kyselyn montako kenties tarvitsen ja huonon vitsin, jossa tiedusteltiin, että ”montakos neitoa sormusta odottaa”? Vastattuani että kymmenkunta riittäisi näin alkuun, sain vielä pitemmän ihmettelevän katseen myyjältä. Tiedustelin kuitenkin, että eikö heiltä löytyisi halvempia malleja, koska tarkoitukseni on rikkoa sormukset? Myyjän ilme oli todella näkemisen arvoinen ja olisin todella halunnut tietää mitä hän sillä hetkellä ajatteli. Ensimmäinen asia mitä hän sai suustaan oli kuitenkin ”Meinasitkos tehdä jonkun rituaalia mistä en ole ennen kuullut?” Minä repeän vaan nauramaan ja tuumaan lyhyesti; ”En nyt sentään, taikatemppuun tarvin, olen taikuri”. Myyjän ilme muuttui saman tien täysin ymmärtäväksi.

En kuitenkaan ajatellut että maksan 40e joka kerta kun rutiinin teen, joten päätin jatkaa metsästystä. Kaikki perinteiset tiimarit, prinsessakaupat, lelukaupat ja muut liikkeet naismyyjien riemuksi kierrettyäni (Niitä kysyviä katseita riitti lähes jokaisessa) löysin lopulta etsimäni suhteellisen edullisesti H&M:stä. Kuitenkin lähes koko päivän niitä sai metsästää ja kyseessä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun juoksen pitkin poikin kaupunkia jonkun välineen perässä…. Eikä varmasti viimeinen… Mutta hauskinta oli juuri nuo ihmisten reaktiot. Ei taikurit voivat varmasti kuvitella sen hilpeyden tai ihmetyksen kun mies tulee yllättäen ostamaan noin kymmentä rihkamasormusta koska haluaa hajottaa ne.