SUNNUNTAI

Lauantai valkeni noin kolmen tunnin yöunien jälkeen pikasuihkulla ja aamupalalla Brittiläisen Ian Rowlandin korttitaikuus luennolla. Rowland osoittautui aika räväkäksi persoonaksi ja todella huumorintajuiseksi mieheksi. Se olikin tarpeen heti aamutuimaan kun suuri osa taikureista oli vielä puoliunessa edellisen illan sessioista. Luentoa jaksoi seurata mielellään ja keikkailevalle taikurille Rowland opetti todella käyttökelpoista materiaaliakin. Rowlandin luentoa seurasi Leventin luento joka erilaisuudessaan oli myös loistava. Itsellekin tarttui mukaan yksi pieni lisä yhteen temppuun, jota teen suhteellisen satunnaisesti keikoilla.

Rowlandin luentoa seurasi Roberto Giobbin luento. Giobbi on kirjoittanut lukuisia kirjoja korttitaikuudesta ja hänen ”Card college” sarjaansa pidetään yleisesti ehkä parhaana kirjasarjana jonka avulla aloittelijasta voi tulla todella hyvä korttien käsittelijä. Olin nähnyt Giobbin luennon pari kertaa aikaisemmin DVD:ltä ja pakko myöntää että Kouvolassa nähty luento oli todella raskas ja ehkä turhankin teoriapainotteinen. Lähes kahden tunnin mittaisella luennolla nähtiin vain kolme rutiinia ja suuri osa ajasta kului teorian läpikäymiseen. Teoria on toki todella tärkeää, mutta pitkissä jaksoissa hieman puuduttavaa ja konseptien sisäistäminen ilman selkeitä esimerkkejä on vieraalla kielellä vaikeaa. Tähän vielä muutaman tunnin yöunilla liikkeellä olevat taikurit niin lopputulos ei ole kovin loistava. Sääli sinänsä, sillä Giobbi puhuu paljon myös asiaa. Silti ehkä heikoin Giobbin luento jonka olen nähnyt.

Lavataikuuskilpailut

Lavataikuus sarjassa oli vielä kolme viikkoa ennen kisaa vain muutama ilmoittautunut ja kun se kävi ilmi, niin kisaan ilmoittautui useampia esityksiä helppojen palkintosijojen toivossa ja se valitettavasti näkyi laadussa. Osa esityksistä oli täysin luvattoman huonoja ja osa keskinkertaisia. Oikeasti erinomaista esitystä kisassa ei ollut, mutta palkinnot menivät kyllä kaikki kolme hyville esityksillä. Voiton voi ruotsalainen Axel Adlercreutz hyvin vanhanaikaisella ohjelmalla, narulla, biljardipalloilla ja kiinalaisilla renkailla, todella hyvin tehtynä. 2. sija meni ruotsiin mentalisti Micke Askernäsille ja 3. sijan korjasi lähitaikuudesta lavasarjaan siirretty taikuri Risto Leppänen. Palkintojen lähellä oli myös mentalisti Pete Poskiparta, mutta valitettavasti hänelle tuli vastaan kilpailujen tiukka 10min aikaraja ja typerät säännöt, jotka ovat mentalisteja kohtaan suhteellisen epäreilut.

Lavataikuuskilpailun jälkeen vuorossa oli pieni ruokatauko, jota seurasi Ian Rowlandin yhden miehen mentalismi show. Rowland on todella erikoinen esiintyjä. Hän on suorapuheinen, jopa hieman ronski ja puhuu todella paljon. Siis todella paljon. Esitys oli kaikin puolin ihan hyvä, mutta koska univelkani oli tässä vaiheessa jo varmaan lähes 20h luokkaa, ei keskittymiseni yksinkertaisesti enää riittänyt suhteellisen hidastempoisen esityksen seuraamiseen. Ennen shown loppua karkasin vähin äänin hotellille suihkuun ja ottamaan pienet tirsat ennen palkintojen jakoa. Tirsoista ei tosin ehtinyt tulla mitään kun huonekaverit pöllähtivät myös hotellille ja aloittivat nesteytyksen.

Suuntasinkin alas aulaan etsimään sessioita. Palkintojen jako alkoi lähes tunnin myöhässä joten jokunen sata korttitemppua tai tekniikkaa tuli taas nähtyä. Palkintojen jako meni lavalla seisoessa ja hampaita kiristellessä. Voittamaan lähdin mutta ei ollut näköjään minun vuoro… Tosin, taikurikilpailut tuntuvat olla sellaista arpapeliä Suomen tasolla, että ikinä ei tiedä mitä niissä tapahtuu. Hmmmm… Tuossa olisikin blogille ideaa… Voisi tietämättömille kerrata mitä kaikkia naurettavia sekoiluja Suomen taikurikilpailuissa on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut.

Palkintojen jaosta ilta jatkui yömyöhään sessioinnilla. Itse istuin suuren osaa yöstä Luceron tarinoita ja filosofiaa kuunnellen sekä tekniikkaa ihaillen. Joku heitti itse asiassa mielenkiintoisen kysymyksen? Onko Lucero vain yksinkertaisesti niin hyvä vai onko kyse sittenkin siitä, että Lucero on sitä mihin kaikkien taikureiden tulisi pyrkiä ja olla ja muut taikurit ovat vain liian laiskoja ikinä saavuttaakseen tuota tasoa. Maallikoille Luceron voisi ehkä tiivistää parhaiten sanomalla vain että mies on taiteilija joka elää, hengittää ja tekee taikuutta tunteella.

MAANANTAI

Univelka tuli vihdoinkin vastaan ja Simo Aallon luennon sijasta päätin nukkua pari tuntia pitempään. Tämä hieman helpotti oloa ja päänsärkyä joka siis johtui unettomuudesta, ei alkoholista. Päivän ensimmäinen virallinen ohjelma jonne ehdin oli Armando Luceron luento. Armando piti Kouvolassa myös pari vuotta sitten luennon, joka sai suhteellisen ristiriitaisen vastaanoton, sillä Lucero ei tuolloin opettanut varsinaisesti yhtään mitään. Nyt tilanne oli täysin toinen. Lucero opetti hyvin paljon teoriaa ja filosofiaansa käyttäen esimerkkeinä lukuisia temppujaan. Esimerkiksi hän käsitteli lähes puoli tuntia hänen niin sanottua nimikkorutiiniaan Coin menagerieta, jonka viimeisen vaiheen hän opetti täysin avoimesti. Ei sano ehkä maallikoille mitään mutta taikurit ymmärtävät kuinka kova juttu tuo on! Muutenkin luento oli yksi parhaista mitä olen ikinä nähnyt. Informaation määrä lyhyessä ajassa oli vain niin valtava, että sitä on täysin mahdotonta sisäistää yhdellä kertaa.

Taikapäivien viimeinen luento oli Ian Rowlandin mentalismiluento, jossa hän kävi aikalailla läpi edellisen illan yhden miehen esityksensä. Todella hyvää kamaa, mutta olin enemmän kiinnostunut treenaamaan peräpenkissä Luceron opettamia tekniikoita.

Taikapäivät päättää perinteisesti aina loppugaala, jossa esiintyvät kilpailuiden parhaimmista, sekä kaikki ulkomaalaiset vieraat. Gaalan aloitti pohjoismaiden kilpailujen kokonaiskilpailun voittanut Axel Adlercreutz. Ohjelman katsoi kisoissa mielellään, mutta toisella kertaa se oli jo aika haukottelua…

Seuraava esiintyjä oli Roberto Giobbi joka perinteisesti on lähitaikuri, mutta tuntui olevan kotonaan myös lavalla. Giobbin tyyli on tosin hieman kouluttaja/luennoitsijamainen ja hidas. Hän puhuu paljon, tempo on suhteellisen hidas ja monotoninen. Giobbi aloitti mielenkiintoisella idealla jossa sanomalehti vaihtui lukuisia kertoja Kouvolan Sanomista brittiläisiksi lehdiksi ja niistä Italialaiseksi jne. Sitten Giobbi teki seteli sitruunaan rutiinin revityllä kulmalla käyttäen tosin avustajana taikuria, josta johtuen suuri osa yleisöstä varmaan oletti jutun olleen sovittu. Itse olen tosin aina ollut sitä mieltä, että minkä tahansa esineen ”taikomisessa” mahdottomaan paikkaan, signeeraus on ainut oikea menettelytapa. Taikapäivillä tosin sekä Rowland että Giobbi osoittivat olevansa erimieltä. Giobbi lopetti settinsä Brainwave tyyliseen efectiin joka oli myös todella pitkä. Nopeampi tempo ja tiivistys olisivat ainakin minusta olleet paikallaan. Giobbi ei saanut showta oikein missään vaiheessa kunnolla liikkeelle.

Giobbia seurasi Armando Lucero joka teki lyhyen korttimanipulaationumeron. Ei mitään erikoista, mutta ihan ok esitys hyvin teknisesti toteutettuna. Luceron jälkeen lavalle nousi ruotsalainen koomikko Yan Swan. Tosin Swan on ollut jo niin monta kertaa taikapäivillä ja niin loppuun nähty, että suuri osa yleisöstä ei jaksanut reagoida mitenkään herran esitykseen. Tosin vaikutti että Swan taisi tajuta itsekin tämän ja jätti settinsä lyhyeksi. LUOJAN KIITOS!

Lavalle nousi jälleen Otto Wesley joka teki komediaesityksen sijasta nopeatempoisen ja energisen pätkän, jossa joka paikasta ilmestyi kävelykeppejä. En itse täysin ymmärtänyt, että pitikö esityksen olla komediaa, ironiaa vai mitä? Ihan kivaa seurattavaa mutta pointti meni kyllä ohi. Esityksensä Wesley lopetti nimikkorutiiniinsa eli noin 100 partakoneenterän suuhun laittamiseen ja näennäisesti niiden sitomiseen yhteen langalla.

Wesleytä seurasi lavalla gaalan ehdoton kohokohta, Levent. Nyt oli pelissä ykkösmateriaali ja se näkyi. Yleisö ulvoi naurusta Leventin omaperäistä tohellusta seuratessa. Levent saikin illan suurimmat aploodit, mutta tosin esityksen keskivaiheilla. Jostain kumman syystä Levent oli päättänyt lopettaa esityksensä kiinalaisiin renkaisiin, joka tunnetusti on jo aikalailla loppuun poltettu temppu. Mitä lie herra oli ajatellut mutta hieman heikko lopetus muuten fantastiselle setille.

Gaalan viimeinen ja pääesiintyjä oli Jay Niemi lintuohjelmallaan, jolla on niittänyt kovasti mainetta Keski-Euroopan varieteissa. Niemellä oli tosin todella huono päivä. Tosin kuulopuheiden mukaan myös ääni- ja valomies eivät olleet ihan ajan tasalla ohjelman kanssa? Silti, hyvä esitys ja pistää miettimään kuinka kova esitys on hyvänä päivänä.

Todella hyvä gaala kaikkiaan, mutta ei silti ihan yllä erinomaiseen. Taikapäivät muun annin osalta olivat silti minulle henkilökohtaisesti onnistuneimmat vuosikausiin. En muista koska olisin viimeksi lähtenyt taikapäiviltä yhtä motivoituneena ja näin paljon uutta oppineena. Tosin tästä kaikesta suurin kiitos kuuluu Armando Lucerolle.