Kouvolan Taikapäivät 2014 – Perjantai

Taikapäivät järjestettiin jälleen Kouvolassa 18.7.-20.7.2014. Matka taikapäiville tuli taitettua ensimmäistä kertaa lentokoneella ja uskoisin että ei jää viimeiseksi kerraksi. Jos lentolippu Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin maksaa tismalleen yhtä paljon kuin...

Taikurin vuosi 2013 tiivistettynä

Tässä blogissa tiivistän lyhyesti vuoden 2013. Vuoteen mahtui yhtä ja toista. Keikkakausi alkoi heti tammikuun alussa loppiaisena Levillä, jossa esiinnyin venäläisten joulujuhlissa. Lyhyt 15min esitys musiikilla ja lähitaikuutta lyhyellä venäjänkielen oppimäärällä....

Taikapäivät 2013 – Sunnuntai ja maanantai

Steve Beamin luento Sunnuntai aamun ohjelma alkoi vaakunassa Steve Beamin luennolla. Steve Beam on kirjoittanut lukuisia taikurikirjoja ja julkaissut myös korkeatasoista trapdoor taikurilehteä. Noiden julkaisuiden pääpaino on korttitaikuudessa ja nimenomaan helpossa...

Taikapäivät 2013 – Lauantai 30.3

Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen Kouvolassa pääsiäisenä 30.3 – 1.4. Paikalle oli saapunut noin kaksisataa alan harrastajaa Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä. Tämän lisäksi mukana oli kymmenkunta ulkomaalaista luennoitsijaa/esiintyjää. Epävirallinen ohjelma...

Taikapäivät 2012 – Sunnuntai 5.8.2012

Iltasessiot olivat lauantain osalta loppuneet Vaakunan aulabaarin sulkeutumiseen kolmelta joten sunnuntain herätys ei ollut yhtä paha kuin perinteisesti taikapäivillä. Perinteisesti viimeisen yön sessiot kestävät lähes aamu kuuteen, joten unet jäävät vähiin viimeisenä...