Pattayalla majoituimme pohjois-Pattayalle Best Western Pattaya hotelliin. Hotelli sijaitsi siis toisessa päässä (4-5km) Pattayan rantaa kuin kuuluisa kävelykatu mikä ei ehkä ole huono asia. Hotelli oli vain kolmen tähden hotelli, mutta tilojen, palvelun ja kaiken puolesta oikeastaan ylivoimaisesti paras hotelleistamme. Tälle olisi voinut jo sen neljä tähteä antaa, miksei jopa viisi. Loistava huone, siisti, parvekkeelta merinäköala, loistava aamupala, rauhallinen jne. Ei oikeastaan mitään valittamista tilojen suhteen.

Pattayan yleisilme oli hyvin samankaltainen kuin Bangkokissa. Kokonaisuus on hyvin epäjärjestynyt, sekava ja ei oikeastaan millään tasolla kovinkaan houkutteleva. Ja koska kyseessä on Phuketin ohella yksi Thaimaan suurimmista turistikohteista, väkeä piisaa väsymiseen asti. Etuna tosin Bangkokiin oli se, että Pattayalla tosiaan sai asiakaspalvelua, eikä myyjiä kiinnostanut enemmän Angry Birdsin tai facebookin naputtelu. Pattayalla myös puhuttiin paljon enemmän ja parempaa englantia kuin Bangkokissa. Tosin koska kyseessä oli loppiaisen jälkeinen viikko, niin Pattayan oli lähes vallanneet venäläiset turistit. En tiedä sitten onko Pattayalla aina iso osa mainoksista venäjäksi vai oliko kyse sesonki mainonnasta.

Angry Birdseistä muuten sen verran että suomalaisena Suomessa ei todellakaan tajua kuinka iso juttu vihaiset linnut ovat. Niitä myytiin Thaimaassa joka paikassa! Pehmoleluja, vaatteita, t-paitoja, reppuja, sandaaleja, shortseja… Vähintään joka toisella katukauppiaalla oli jonkin sortin Angry birds tuotevalikoima. Tuskinpa Rovio saa näistä osuutta tai tiedä sitten. Etenkin pehmolelut vaikuttivat ja näyttivät tismalleen samalta kuin prismassa myytävät vastineensa, mutta hinta oli ehkä kolmas-osa Suomen vastaavista. Silti mielenkiintoista, että mitään muuta tuotemerkkiä ei katukuvassa näkynyt yhtä vahvana.

Liikkuminen Pattayalla oli suhteellisen helppoa. Paikka on huomattavasti virtaviivaisempi kaavoitukseltaan kuin esim. Bangkok vaikka kyllä täältäkin pitkiä sivukujia löytyi. Paikan erikoisuus omiin silmiin oli silti paikalliset taksit. Ns. normaaleja takseja ei juurikaan nähnyt missään vaan suuri osa oli lava-auto takseja 8-12 henkeä ja ne liikkuivat usein kimppatakseina. Taksit eivät myöskään Pattayalla ajaneet juuri ikinä mittarilla ja tuskin näissä lava-autoissa etes mittaria olisi. Niinpä liikkuminen oli jatkuvaa taistelua kusetusyrityksiä vastaan ja huomattavasti kalliimpaa kuin Bangkokissa, sillä lyhyestäkin matkasta joutui äkkiä maksamaan 150-200 baht. Ei tuo tietty länsimaalaiseen lompakkoon ole kuin 3-5e, mutta pitkin päivää tuohon saa äkkiä menemään parikin kymppiä.

Tuk tukit ja Bangkokin savusumu sentään loistivat poissaololtaan, liikenne tuntui hieman turvallisemmalta kuin Bangkokissa, mutta liikenteen sekaan oli sotkettu ulkomaalaiset turistit skoottereineen. Pistää miettimään mitähän läkkärituristi miettii lähtiessään liikenteen sekamelskaan… Ei ainakaan omaa turvallisuuttaan. Liikenteen hektisyydestä huolimatta koko matkan aikana näimme vain yhden kolarin, jossa juurikin kaksi skootteria rysäytti toisiinsa aika vauhdilla. Menopelit menivät lunastukseen, mutta kuljettajat ja kyytiläiset taisivat selvitä isomman puoleisilla asvaltti-ihottumilla. Liikenne-onnettomuudet ovat silti Thaimaassa arkipäivää ja Bangkokissa tästä oli hotellimme viereisen sairaalan seinässä muistutuksena kyltti:
”Kuinka monta päivää edellisestä onnettomuudesta tässä risteyksessä: 0 päivää Ennätys: 2 päivää”
Pattayan rannat

Siamin lahden rannalle sijoittuva Pattaya on luonnollisesti rantalomakohde. Itse asiassa koko kaupungin pää kävelykatua vierustaa Pattaya Beach. Rannalle tulee mittaa tosiaan +5km mutta se on Suomalaisittain ammuttu täyteen! Myös vedenlaatu on todella heikko ja sen näkee turistien uinti-innokkuudessa. Tämä johtuu kuulemma siitä, että vielä 90-luvun puolella kaikki hotellit tyhjensivät jätevetensä suoraan mereen! Tosin viimeisen vuosikymmenen aikana tilanne on hieman parantunut vedenpuhdistamojen myötä, mutta silti en suosittelisi vettä uimiseen. Tosin, rannalla voi pitää hauskaa myös ilman että veteen asti menee. Tarjolla oli muun muassa vesihiihtoa, vesiskootteriajelua, purjelautailua, surffausta ja kalastusta. Kaiken lisäksi kova kilpailu pitää kuulemma hinnat suhteellisen edullisina. Tämän lisäksi Pattaya beach tunnetaan ravintoloista, ostosmahdollisuuksista ja yöelämästä.

Koska Pattaya Beach oli mitä se oli niin pääasiallinen ranta jossa vietimme aikaa oli Pattayan eteläosissa sijaitseva Jomthien Beach. Matkaa rannalle tosin tuli noin 8km mutta taksilla sinne pääsi noin 250 bahtilla. Rannan piti olla perheystävällisempi ja rauhallisempi, mutta kyllä sekin oli ihan täyteen ammuttu. Tosin, vesi oli hieman parempaa. Perheille en silti suosittelisi kumpaakaan rantaa sen takia, että ranta on jyrkkä ja vesi syvenee todella nopeaa! Lapset eivät yksinkertaisesti kykene kummallakaan rannalla uimaan.

Mitähän muuta rannoista voisi sanoa. Noh, aurinkotuolin ja varjon vuokra on noin 1,5e päivä. Rantoja kier-tää jos minkä sortin kaupustelijaa; rihkamaa, ruokaa, pikkupurtavaa, kelloja, vaatteita. Sanotaanko että kahden minuutin välein oli joku seisomassa auringon edessä ja yrittämässä kaupata sinulle jotain. Pitem-män päälle äärimmäisen ärsyttävää. Virvoitusjuomia tosin tuotiin ihan aurinkotuoliin asti halutessasi ja juoma oli kylmää Antibioottikuuri rajoitti nesteytyksen Cola linjalle mutta hyvää sekin oli ainakin keitetyn maissin kanssa.

Pohjois-Pattayalla olisi ollut vielä kolmas ranta, jolla emme ikinä käyneet. Vastaavasti Pattayan satamasta lähtee aamupäivästä lauttoja lähisaarille joiden vesi onkin kuulemma sitten kuin suoraan elokuvista. Eli km pituisia hiekkarantoja, matalat rannat ja kirkasta vettä. Emme valitettavasti kuitenkaan ehtineet suunnata rannoille, sillä lauttaliikenne loppui 1:ltä. Tosin pikaveneillä olisi päässyt niille myös, mutta hinta-tasosta ei ollut tietoa.

Muu tekeminen Pattayalla

Ehkä suurin ero Bangkokin ja Pattayan välillä oli juuri tuo turistille suunnattu tekemisen paljous. Siinä missä Bangkokissa meinasi välissä hieman iskeä tekemispula ja välimatkat olivat pitkiä niin Pattayalla tekemistä olisi kyllä piisannut.

Shoppailu Pattayalla rajoittui lähinnä ranta/katukauppiaisiin ja pariin ostoskeskukseen. Toinen keskuksista oli Hilton hotellin yhteydessä ja hinta-taso oli länkkäritasoa. Edullisempi vaihtoehto Mike’s shopping mall sijoittui etelämmäs ja siellä hinta-taso oli jonkin verran Suomea edullisempaa. En nyt silti Pattayalle asti lähtisi shoppailemaan, mutta kyllä kai noissakin saisi päivän väkisin kulutettua. Luonnollisesti ostoskeskuk-sista löytyi myös modernit elokuvateatterit, Ripleyn usko tai älä museo, lukuisia ruokapaikkoja jne.

Päivällä Pattayan läheisyydestä löytyi mm elefantti ja krokotiilifarmit. Elefanttifarmilla pääsee ratsastamaan ronsuilla ja näkemään niiden koulutusta, miten niitä hyödynnetään työnteossa jne. Kroksotiilejä emme käyneet katsomassa sillä, näimme niitä jo Bangkokin eläintarhassa. Ja jostain syystä kaikki käärmettä edes etäisesti muistuttavat otukset saisi minun puolesta tappaa sukupuuttoon

Mini Siam/mini maailma oli eräänlainen puisto, jossa oli näytillä maailman merkittävimpiä nähtävyyksiä pienoiskoossa. Mittakaavana taisi olla 1/25:een jos en ihan väärin muista. Aikaa kului kierrellen leppoisasti 2-3h ja kameralla sai räpsiä kovasti kuvia.

Omasta uravalinnasta johtuen silmiin iski myös Tuxedo nimisen taikurin oma taikateatteri. Tuxedo mainosti kovasti olevansa Thaimaan paras taikuri ja omistavansa Thaimaan ainoan taikateatterin. Lippu maksoi 500baht eli noin 12e. Teatteri itsessään oli ihan siisti ja veti noin 200 henkeä. Siksi olikin hieman sääli että paikalla oli ehkä noin 40 ihmistä. Tosin esityksiä oli joka päivä, neljä kertaa päivässä, joten ainakaan laiskuudesta ei esiintyjiä voi moittia. Markkinoinnillisesti voi tosin kysyä että eikö olisi parempi ja mukavampi etenkin esiintyjille vetää show esim. kahdesti illassa täydelle salille kuin neljä kertaa melkein tyhjälle salille?

Itse show oli ihan ok… Manipulaattorina Tuxedo oli ihan ok ja teki vaikeitakin juttuja suht puhtaasti. Tosin manipulaatio-osuus olikin ehkä esityksen paras osuus, sillä sitä seurasi iso kasa perus Vegas illuusioita. Alkuperästä ei ole tietoa, mutta osa haiskahti hieman itse kasatuilta tai piraateilta. Black art oli suht kovassa käytössä ja tekipä Tuxedo myös pitkän pätkän Omar Pashan ”black art ohjelmasta”. Ennen esitystä mainostettiin että Tuxedo olisi ainoana aasialaisena ostanut ihan oikeudet esitykseen. Vaikea sanoa… Teatteri oli pätkän aikana niin pimeä että kenellekään ei jäänyt epäselväksi miten homman täytyi toimia. Pienellä lavalla lavasteet ja illuusiot kuitenkin vaihtuivat lähes hengästyttävää vauhtia ja olipa pienelle lavalle mahdutettu myös Brett Danielsin kuuluisaksi tekemä illuusio, jossa nainen ilmestyy suoraan ilmaan leijumaan ja katoaa siitä. Potentiaalia olisi, mutta pientä tai suurta hiomista kaivattaisiin sinne sun tänne.

Tuxedo ei itse asiassa ollut ainut taikuri jonka näin Pattayalla. Kävelykadulla esiintyi katutaiteilija joka oli maskeerannut itsensä täysin Michael Jacksonin näköiseksi, tanssi ja teki pallo manipulaatiota, sekä Losan-derin leijuvaa pöytää (itse kasattu, ruma piraattiversio). Pöydän hän teki vielä niin huonosti että kenelle-kään ajattelukykyiselle ihmiselle ei jäänyt epäselväksi miten pöytä leijui… Eli ei mitään eroa Suomen olosuhteisiin :/ Pöydän toki voi tehdä hyvin ja suomessakin sitä tekee kai jo +15 taikuria? Silti kenelläkään ei ole omaperäistä tapaa tehdä sitä tai presentaatiota joka oikeuttaisi sen leijumisen… Ja kaikilla se näyttää juuri siltä mikä se on, TAIKURIN VÄLINE! Näyttäkää joku oikeasti minulle pöytä joka näyttää edes vähän samalta niin jätän asiasta marmattamisen sikseen.

Pattaya walking street

Pattayasta ei taida voida kirjoittaa mainitsematta kävelykatua eli punaisten lyhtyjen aluetta joka ei edes yritä peitellä sitä mitä se on. Kävelykatu on noin 2km pitkä katu Pattayan etelä-osassa ja vaikka siellä onkin myös muuan perus ostosliike, niin pääasiassa se on 2km lihatiski… Tyttöbaareja, ladyboy baareja, lisää tyttöbaareja ja jopa poikabaareja… Alue lienee myös Pattayan iltaelämän keskus ja ilta aikaan se on tupaten täynnä. Turisti ei saa minkään sortin rauhaa sisään heittäjiltä jotka epätoivoisesti yrittävät saada hortoilevat turistit juuri heidän baariinsa katsomaan ”ping pong showta!” Alkoholi virtaa ja yleinen sekoilun määrä on kuin Suomessa vappuna. Paitsi täällä se on joka iltaista. Jälleen, itse kadulle ei sinänsä mitään näy joten herkkä hipiäinenkin voi toki kadun kävellä läpi, mutta sisällä baareissa tytöt tanssivat pöydillä, usein pelkät kengät jalassa jne. Kaikkien tavoitteena löytää se rikas länsimaalainen mies viemään pois kaikesta tuosta ja elättämään siinä sivussa koko suku… Perus arkea Thaimaassa. Tosin, ihan pakko tähän loppuun lainata erästä ystävääni joka käy Thaimaassa tasaisesti ”Ne naiset jotka jeesustelevat länsimaalaisten miesten käytöksellä Thaimaassa, voivat kysyä itseltään miksi suomalaiset naiset ovat jo vuosikymmeniä juosseet rantalomilla tyttöporukalla Turkissa ja Kreikassa…” Kai tuossakin näkökulmassa on puolensa. Loppupeleissä minulla ei ole asiasta mielipidettä. Jokainen tavlaa tyylillään…

Thaimaa on siis ristiriitainen maa ja todellista Thaimaata ei kahden viikon matkalla ehdi nähdä. Ei ainakaan jos pysyttelee turistien suosimissa kohteissa. Nyt voi kuitenkin sanoa että on nähnyt sen ”Aasiakuumeen” pahimman aiheuttajan ja vaikka keuhkoputken tulehdus ja flunssa Thaimaassa tuli koettua, niin aasiakuu-meeksi se ei itselläni muuttunut. Been there, done that… Seuraavaksi kiikariin joku kohde jonne ei tarvi matkustaa +15h suuntaan kiitos

Bangkoksisa liikkuminen oli ehdottomasti helpointa BST:llä eli Bangkon skytrainilla eli ilmajunalla. Juna menee korkealle teiden yläpuolella. Reittejä oli vain kaksi, mutta ne kattoivat todella laajasti Bangkokin pääalueet. Junat olivat usein todella täynnä, mutta todella hyvin ilmastoitu (ehkä jopa liian hyvin…). Matkan hinta vaihteli pituudesta riippuen 50sentistä euroon tai sitten pystyi ostamaan kerralla useamman päivän/matkan elektronisen lipun. Junia meni noin 5 minuutin välein, joten missään vaiheessa ei oikeastaan joutunut jonottamaan junaa pitkään.

Jos tarkoitus oli mennä jonnekin minne BST ei päässyt oli vaihtoehtona ottaa joko ”suicide ride” eli tuk tuk tai taksi. Itsesuojeluvaiston nimissä päädyimme aina taksiin, sillä ne olivat ilmastoituja ja kaoottisessa liikenteessä tuntui että kahden auton yhteentörmäyksessä autossa on paremmat mahdollisuudet selvitä kuin auton ja tuk tukin törmäyksessä. Sitä paitsi taksit olivat usein halvempiakin ja yrittivät huijata länsimaalaisia vähemmän. Takseissakin tosin oli huijaamista yrittäviä. Yleisin huijaus oli että kuski väittää että hänen mittarinsa ei muka toimi ja hän antaa kiinteän hinnan (yleensä 200-500baht) paikkaan minne olette menossa. Ei todellakaan paha hinta Suomen mittakaavassa, mutta mittarilla matka olisi usein alle 100 bahtia. Tällaisissa tapauksissa otimmekin periaatteeksi että ”Meter on or no ride” joka toimi pääasiallisesti hyvin. Lopuksi sitten tippasimme rehellisiä kuskeja hyvin. Kuulemani mukaan taksit kulkivat Bangkokissa kaasulla ja se mahdollisti edullisen hintatason. Vastaavasti mittari liikkui vain auton liikkuessa, toisin kuin Suomessa, jossa taksimatkan hinta saattaa heittää 3e 5km matkalla sen mukaan miten liikennevalot sattuvat palamaan.
Tuk Tuk kuskeista kulki myös paljon juttua että he useissa tapauksissa vievät länkkärit perille muutaman mutkan kautta. Matkalla pitää ensin pysähtyä parille räätälille ja koruliikkeeseen jotka maksavat kuljettajille proviisioita siitä, että he tuovat sinne asiakkaita.

Bangkokissa kulkee myös erilaisia vesibusseja ja takseja jokea pitkin, metro maan alla ja suhteellisen hyvä bussiliikenne. Tosin bussit näyttivät aina olevan niin tupaten täynnä että ei kiitos.

Vapaa aika illasta

Suurin ongelma Bangkokissa minulle ehkä oli ilta-aikaan ajan viettäminen. Jos viinan tai paikallisten naisten perässä juoksentelu ei innosta niin ilta-aktiviteetit olivat miljoonakaupungiksi aika vähäiset. Sairastuin ennen reissuun lähtöä Suomessa flunssaan joka paikan päällä sitten paheni keuhkoputken tulehdukseksi. Sain lopulta paikallisesta sairaalasta siihen antibioottikuurin, joka luonnollisesti vähensi liikkumishaluja joten iltoja tuli vietettyä suhteellisen paljon elokuvissa tai hieronnassa.

Tuosta sairaalasta sen verran että länsimaalaisella henkilöllä matkavakuutus kattaa lähes kaiken. Ja vaikka ei kattaisikaan niin sairaanhoito on Thaimaassa todella edullista ja myös laadukasta. Thaimaahan tehdään todella paljon länsimaista ns. sairaala lomia, eli siellä käydään kauneus, laihdutus ja muissa leikkauksissa, laitetaan hampaat kuntoon jne. Hinta taso on ehkä kolmannes länsimaiden hinnoista, jos sitäkään ja am-mattitaito on samaa luokkaa. Esim Rovaniemeltä käy tasaisesti vaihto-opiskelijoita terveydenhoitoalalta Bangkokissa ja he kehuvat kaupungin sairaanhoidon tasoa. Myös omat kokemukseni olivat todella positiiviset. Mennessäni sairaalaan päivystykseen minulta otettiin verikoe, pari muuta näytettä, röntgen kuva sekä lääkärin vastaanotto, diagnoosi ja määrättiin lääkitys alle tunnissa. Lääkärikäynti maksoi noin 50e ja sen korvaa matkavakuutus kokonaisuudessaan. Lääkkeet olivat samaa luokkaa ja myös ne matkavakuutus korvasi.

Elokuvissa käynti Thaimaassa oli edullista. Lippujen hinnat olivat noin puolet Suomen hinnoista. Teattereissa pyörii sekä länsimaalaisia elokuvia, että myös paikallisia. Länsimaalaisissa elokuvissa on thai tekstit mutta puhe on onneksi englanniksi. Bangkokista löytyy myös Imax teatteri jossa täytyi tietty käydä katsomassa Samuli Edelmanin suoritus uudessa Mission impossible elokuvassa. Ei taas pieni mieli ymmärrä mitä järkeä on tuoda tällainen megaleffa Suomeen 3kk jenkkien ensi-illan jälkeen… Hyvä leffa ja erityisen vakuuttava Imax teatterissa. Korkeanpaikankammoiselle etenkin Burj Dubain kohtaukset olivat todella rankkoja katsottavia. En jaksa selittää tuntemattomille mikä tuo Imax on joten lukekaa wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/IMAX. Ja Edelmanin suoritus oli ihan ok, vaikkakin ehkä miekkonen keskittyi liikaa vääntämään vuorosanansa täydellisellä kirjaenglannilla. Mutta eipä tuo haittaa ku Edelmanin hahmo oli olevinaan ruotsalainen

Ja pakko kai mainita pari sanaa hieronnasta kun se tuntuu niin monia kiinnostavan. Hierontapaikkoja on myös Bangkokin katukuvassa laidasta laitaan ja osa on oikeita kunniallisia hieronta paikkoja, osa jotain muuta… Tosin nämä ”muut” erottaa aika lailla selvästi. Jos henkilökunta on kovin nuorehkoa naisvaltaista, mahdollisesti kovin seksikkäästi pukeutunutta ja ekat lauseet ovat ”you handsome man” niin noh… ei taida tarvita sanoa sen enempää… Mutta noita asiallisiakin paikkoja on tosiaan paljon. Usein ne ovat avoimempia, esim hierontatiloihin näkee sisään jne. Hinnat myös ovat ehkä hieman korkeammat kuin noissa ”epämääräisissä paikoissa”. Mutta ihan asiallista hierontaakin siis on tarjolla eikä hinta päätä huimaa. 90min ruotsalainen hieronta oli 20e luokkaa yhdessä paikassa, yhdessä toisessa paikassa 2h thaihieronta oli 12e, tunnin jalkahieronta oli keskiarvoltaan yleensä noin 6e luokkaa, perus thaihieronta 8e pintaan. Jumit aukesi ja kieltämättä nautinto oli välissä noista hieronnoista kaukana, etenkin alussa

Huijaukset

Valitettavaa mutta totta, jos olet länsimaalainen Bangkokissa, niin on hyvin todennäköistä, että sinua yritetään huijata useampaan kertaan matkan aikana. Huijauksia vaihtelee pienistä hieman suurempiin. Sinulta yritetään periä kalliimpia hintoja kuin muilta, sinulle yritetään myydä rihkamaa aitona tavarana, julkisten nähtävyyksien edustat ovat täynnä lipunmyyjiä, jotka myyvät mitättömiä lippuja sillä paikan oikea lipunmyynti on sisällä tai muka avuliaita oppaita jotka selittävät kovasti sen ja sen temppelin olevan tänään suljettu ja he voivat viedä sinut toiseen paikkaan jne… Näistä löytyy netistä paljon tietoa ja niihin kannattaa tutustua ennen matkalle lähtemistä sillä ne ovat oikeasti TODELLA YLEISIÄ eikä niistä varoitella muuten vaan.

Pari muuta asiaa mitä länsimaalaisen on Thaimaassa muistaa. Thaimaalaiset rakastavat kuningastaan ja kuninkaalle omistettuja temppeleitä ja kuvia on kaikkialla. Tätä kirjoitettaessa on jo 84 vuotta ja suhteelli-sen heikossa kunnossa. Kuninkaan heikosta terveydestä puhuminen on kuitenkin jonkin sortin tabu. Vas-taavasti kuninkaasta pahan puhuminen tai kyseenalaistaminen on äärimmäisen loukkaavaa, jopa rikollista ja tästä voi oikeasti saada Thaimaassa pitkän vankilatuomion. Kuninkaan kuvat myös koristavat esimerkiksi paikallisia seteleitä ja kolikoita, joten esim rahan päälle tallaaminen voidaan kokea loukkaavaksi. Bangkokissa myös oli tapana julkisilla alueilla soittaa kansallislaulu aamu kahdeksalta ja ilta kuudelta. Kansallislaulun aikana oletetaan että kaikki pysähtyvät paikalleen sen ajaksi. Outoa länsimaalaiselle, mutta maassa maan tavalla joten tätäkin kannattaa noudattaa. Sama kansallislaulu soi muuten myös elokuvateattereissa elokuvan alussa. Missään ei kehoteta erikseen nousemaan ylös mutta sitä oletetaan kaikilta. Kuningas on siis helpointa länsimaalaisena jättää ulos keskusteluista.

Bangkok Sukhumvit

Pattayalta Bangkokiin palattuamme vaihdoimme myös hotellia ja aluetta jossa majoituimme. Silomin kau-pallinen alue muuttui Sukhumvitin soi 4:n Omni toweriin. Huone 32. kerroksesta tarjosi kieltämättä hyvät näköalat, mutta jälleen tuli mieleen, että maassa näyttää olevan tapana hotellien harhaanjohtava markki-nointi. Tai sitten mainoskuvat haetaan aina siitä ainoasta remontoidusta huoneesta tai kuva photoshopa-taan viimisen päälle ennen nettiin laittamista. Omni Tower oli siis jälleen ”neljän tähden” hotelli ja periaat-teessa kaikki vaadittava siltä taisi löytyä. Itse huoneiden taso oli taas valitettavasti jo hieman kulahtanut. Useammat eri pinnat olisivat kaivanneet jonkin sortin siistimistä. Onneksi sentään televisiosta löytyi jo yli 50 kanavaa ja sänky oli huomattavasti pehmeämpi kuin Silomissa joten viimeisten päivien pahentunut sairastelukaan ei tuntunut niin kurjalta.

Omni towerista sen verran, että se sijaitsi tosiaan soi 4:llä joka on Bangkokin punaisten lyhtyjen alue. Ei tämä meillä ollut tiedossa hotellia varatessa, mutta näin sattui silti käymään. Ei silti, hotellissa tuota ei nä-kynyt oikeastaan millään tavalla ja päiväaikaankin kadulla kävellessä sitä ei huomannut. Illalla olikin sitten ihan eri meininkin, mutta jälleen pääasiassa siisti. Bangkokissa todella pyritään siistimään katukuvaa ja vaikka lukuisat tyttöbaarit olivat selvästi havaittavissa, niin minkään sortin haireutta ei ulkopuolella ollut nähtävissä. Kaikki tapahtui ovien sisäpuolella. Tosin, kolmen aikaan yöllä läheisestä sairaalasta hotellille kävellessä kävi kyllä selväksi että länsimaalainen mies on ”kysyttyä” tavaraa ja noin kilometrin matkalla ehti kyllä tulla jos minkälaista tarjousta.  Pelottavimpana ehkä noin 2 metrinen tumma lady boy syöksyy jostain eteeni, pysäyttää minut ja möreällä äänellä tuumaa ”YOU, COME WITH ME!”… hehehe… Nyt naurattaa, mutta silloin piti kyllä aika äkäiseen vaan tuumata että ”no thanks” ja jatkaa nopeasti matkaa. Muutenkin ehdotteluilta selvisi lähes aina hymyilemällä kohteliaasti ja jatkamalla matkaa tai kohteliaasti kiittämällä ja menemällä menojaan.

Sukhumvit oli siis ilta-elämältäänkin vilkkaampi kuin Silom ja myös erilaisia ruokapaikkoja löytyi hotellin läheisyydestä kiitettävästi. Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että vuorokauden ympäri auki olevia Mäkkäreitä ja 7 eleveneitä ja wallgreenejä ja vastaavia on todella paljon, joten sinänsä mihin tahansa kel-lonaikaan on perustarvikkeita ja pikku purtavaa saatavilla. Hinta-taso etenkin perus minimarketeissa on todella halpaa.

Mutta kokonaisuutena minulla ei juurikaan ole Bangkokiin mitään lisättävää. Kerran paikan nähneeni minulla ei ole juurikaan minkään sortin mielenkiintoa lähteä takaisin. Suurkaupungeista kaikki muut näkeväni ovat hinta-tasoa lukuun ottamatta olleet paljon miellyttävämpiä kokemuksia. Bangkok päätyy sille listalle että kiva käydä kerran näkemässä mistä vouhotus johtuu, mutta thats it.

Shoppailu/hintataso

Bangkokista löytyy lukuisia ostoskeskuksia. Niiden suurin keskittymä on Siamin aukion ympäristössä jossa on mm Siam Paragon, Siam Discovery ja MBK ostoskeskukset. Uusimmissa ostoskeskuksissa kuten Para-gonissa on tarjolla maailman isompia merkkejä Luis Vuttonista Armaniin jne. Kaupoissa oli muutenkin sen verran korkea hinta-taso että ei perus tallaajalla juurikaan niihin ollut asiaa. Discovery ja MBK olivat sitten hieman enemmän tavalliselle kansalle suunnattuja. MBK:ta useat Bangkokin matkaajat pitävät jopa kau-pungin parhaana ostoskeskuksena… Paitsi tietty yksi kanssamatkustaja jaksoi jauhaa Pratunamin ilmai-suudesta ja erinomaisuudesta

MBK oli seitsemän kerroksinen ostoshelvetti josta löytyi myös lähes mitä tahansa. Paikkaa ei tullut varmaan kolme eri päivää kestävillä vierailuillakaan kierrettyä läpi kokonaan. Hintataso oli ehkä noin 20–40% Suomea halvempi tuotteesta riippuen. MBK:n eduksi on sanottava että myös isompikokoisille ihmisille löytyi jo sopivaa vaatetta. Ehkä hauskin yksityiskohta ostoskeskuksissa oli piraattituotteiden täysin avoin kauppaaminen. Esim. elokuvia ja pelejä myytiin kansioilla, joihin oli tulostettu pelien tai elokuvien kannet nähtäville ja ostaja valitsi mieleisensä pelin tai elokuvan joka sitten poltettiin jossain takahuoneessa ja kiikutettiin ostajalle Jotenkin tuntuu että ehkä tällaiselle toiminnalle kannattaisi alkaa tehdä ensin jotain, ennen kuin aletaan Internetiä sensuroida.

Ostoskeskuksia löytyi myös muualta kaupungissa ja mitä kauemmas turistirysistä eksyi, sitä selvemmin hintataso laski. Tosin lähes paikassa kuin paikassa tuntui olevan hieman länkkärilisää, eli saman tien kun huomattiin että ostaja oli länsimaalainen, yritetään häneltä veloittaa extraa.

Puvut

Koruliikkeiden ja hierontapaikkojen lisäksi Bangkokissa tuntuu kukoistavan räätäliliikkeet. Verkossa tosin käydään kovaa kiistaa siitä saisiko suurta osaa näistä liikkeistä edes kutsua räätäleiksi, mutta en ala otta-maan siihen kantaa. Joka tapauksessa mittatilausvaatteita tarjoavia liikkeitä on Bangkokissa PALJON! Hintahaarukka vaihtelee kuten myös tarjoukset. Halvimmat paikat joita näin mainostivat miesten kolmiosaista pukua (takki, liivit, housut + kaupan päälle paita) 49euroa ja valmista 18 tunnissa. Satun onneksi tuntemaan Suomessa yhden vaatetusalan ammattilaisen ja olen oppinut että hyvää ei voi saada tuollaisessa ajassa, ilman sovituksia. Tästä johtuen kiersin moiset liikkeet vaikkakin minua jäi hieman vaivaamaan, että millaista laatua tuollaisella hinnalla olisi voinut saada. Noh, pienet googlettelut paljastivat että kovin montaa tyytyväistä asiakasta ei tuollaisista liikkeistä ole lähtenyt. Keskitason paikoissa alkoi vastaavia pukuja olla 100 taalalla ja hieman isommissa putiikeissa hinta alkoi olla noin 150 taalan eli hieman päälle 100e tuntumassa. Tällaisista voisi jo ehkä mahdollisesti saada jonkin sortin laatua, mutta edelleen ”valmista 24 tunnissa” epäilytti.

Lopulta päädyinkin paikallisen opastamana Grand Fashion International nimiseen paikkaan. Paikka on ollut pystyssä jo yli 20 vuotta, siltä löytyy ihan kunnon verkkosivut jne joten se vaikutti hieman lupaavammalta. Kukaan ei myöskään yrittänytkään luvata minulle pukua vuorokauden sisään tehtynä vaan suoraan oli selvä että puvussa menee useampi päivä ja sovituksia olisi vähintään kolme. Nyt alkoi vaikuttaa sen verta asiaa tuntevalta toiminnalta että tilasinkin useamman puvun. Pari Armani tyylistä pukua mm, yksi silkkiä, toinen Kašmirvillaa. Hintaa puvuille tuli lähes 200e per puku, mutta kun vertaa että Suomessa vastaavasta saa maksaa varmasti yli tuhat euroa niin tein mielestäni hyvät kaupat. Olen todella tyytyväinen pukujen laatuun ja istuvuuteen. Tosin, Pratunamista olisi taas kuulemma selvinnyt puolet halvemmalla heh heh hee

Ruoka

ruokapaikkoja Bangkokissa riittää laidasta laitaan. Kaikkea löytyy katukeittiöstä viiden tähden ravintoloihin ja hinta-tason vaihtelut ovat sen mukaisia. Hyvää ruokaa voi saada kahdella eurolla tai sadalla eurolla, ihan oman lompakon mukaan. Keskiarvoltaan ruuan hinta ravintoloissa sijoittuu kuitenkin ehkä juomineen noin viiden euron tutumaan per henkilö. Myös eri aasian maiden ruokakulttuurit ovat hyvin edustettuna; kiinalaista, Intialaista, Pakistanilaista, Japanilaista, Thaimaalaista, kaikkea löytyi. Ja tietty kokeilunhaluisille nössöille löytyi myös mäkkärit, burgerkingit ja subwayt joiden ruoka annokset olivat 2,5-5e välimaastossa.

Katuruokapaikkojen ongelmana oli usein myyjien kielitaidottomuus. Epämääräiset keitokset näyttivät usein hyviltä mutta ne koostettiin usein tilatessa joten länsimaalaisena oli hieman vaikea heittäytyä täysin maan tavoille kokeilemaan katukeittiöiden anteja ilman kielitaitoa. Tietyssä määrin myös katukeittiöiden hygienisyys +30 asteen helteissä herätti hieman epäilyksiä, mutta paikalliset tuntuivat ainakin suosivan niitä ja ei itsellenikään kokeilujen perusteella mitään vatsatauteja tullut.

Omaksi suosikikseni muodostui katukeittiöistä saatavat tuoreet itse puristetut mehut ja hedelmät. Esim paikallinen mandariinimehu oli jotain jota todella toivoisin saavani myös Suomesta, eikä noin puolen litran juoman 50sentin hintakaan haitannut (Pratunamissa kuulemma tosin 10 senttiä). Hedelmät myös toimivat erinomaisena välipalana. periaatteessa valkkasit mieleisesi hedelmän kuten ananas tai vesimeloni jonka myyjä pilkkoi pieneen pussiin ja antoi sinulle coctail tyyppisen tikun jolla mutustaa hedelmää kaduilla kävellessä. Kerrassaan erinomaista!

Ravintoloitakin tuli testattua laidasta laitaan. Otimme tehtäväksemme googlettaa Bangkokin alueen parhaita ravintoloita ja merkkailimme niitä sitten karttaan ja jos satuimme lähelle, kävimme testaamassa. Mieleen jäivät ainakin Silomissa sijainnut Taling Pling josta sai thairuokaa ja oppipa Ristiharjukin että älä saatana pistä ajattelematta poskeen useampaa kappaletta mitään pientä, joka näyttää chililtä =D Thaimaalainen ruoka on siis perinteisesti hyvin tulista länsimaalaiseen makuun. Usein tosin tarjoilijat huomatessaan että tilaaja on länsimaalainen, pyytävät kokkia tekemään miedomman annoksen, mutta Plingissä niin ei käynyt ja chilituskanhiki tuli koettua pidemmän kaavan kautta… Muuten ruoka oli erinomaista! Koska ruoka oli usein niin halpaa, niin lähes joka paikassa tuli tilattua useampia eri annoksia ja maistettua sitä kautta useampia eri ruokia. Silti harvoin ruokapaikkaan sai 10euroa enempää menemään.

Muita mieleen jääneitä ruokapaikkoja oli Silomissa hotellimme vieressä ollut Italialainen Nili’s joka olikin sitten jo hienompaa sorttia oleva ravintola, mutta pekoniin kääritty pihvi oli kieltämättä suussa sulavan erinomaista ja hinnaltaan silti vain murto-osa suomalaisen ravintolan ruuasta. Hotellimme vieressä oli myös piskuinen toinen italialainen josta sai erinomaista Bruschettaa, om nom noo… Austraalialainen Outback steakhouse oli myös edustettuna Bangkokissa ja kyseinen paikka taisi olla ainut ravintola jossa kävimme kahteen kertaan reissun aikana. Ihastuin paikkaan jo jenkeissä ja ei pettänyt Bangkokissakaan. Edelleen olen tainnut syödä elämäni parhaat ravintolapihvit Outbackissa. Eikä ruokaa ole hinnalla pilattu, iso pihvi lisukkeilla oli paikalliseen hinta-tasoon nähden toki kallis, mutta Suomen hinnoissa pysyttiin alle 20e:ssa.

Myös japanilaisia paikkoja tuli testattua useampikin. Näissä oli hieman sama periaate kuin thai paikoissa. Koska kaikki maksoi niin vähän niin tuli aina tilattua useampaa erityyppistä murkinaa ja maisteltua vähän sitä sun tätä. Oikeastaan mitään huonoa en muista japanialaisista saaneeni. Etenkin sellaiset oudot pienet paistetut lihapallerot kastikkeineen olivat hyviä.

Päämäärättömän kehumisen sijaan tärkeämpää olisi kyetä saamaan ja antamaan rehellistä palautetta; Mistä et pitänyt tempussa? Miksi? Mikä kohta ei toiminut? Miksi? Miten voisin tehdä tästä paremman?

Ongelmalliseksi tämän tekee se, että suuri osa taikureista ei osaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä tai edes antaa sitä. Negatiivinen kritiikki koetaan usein henkilökohtaisena loukkauksena tai suoranaisena vittuiluna. Tosin taustalla vaikuttaa vuosia jatkunut valheellinen kehuminen joka tekee kritiikin vastaanottamisen mahdottomaksi. Kun jotain kuulee tarpeeksi kauan, siihen alkaa itsekin uskoa. Täytyy myös muistaa, että kritiikin antaminen on taitolaji. Esimerkiksi opettajaksi opiskelevat joutuvat opettelemaan kritiikin ja palautteen antamista. Hyvä kritiikki rakentuu yleisesti seuraavan kaavan ympärille. Ensiksi tuodaan esiin hyviä, positiivisia puolia kritisoitavasta asiasta. vasta tämän jälkeen tuodaan esiin negatiivisia puolia.

Negatiivisen kritiikin kohdalla on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että kritiikki on tarkkaa ja hyvin perusteltua. Miksi joku kohta ei toiminut? Miksi sitä tulisi parantaa? Miten sitä mahdollisesti voisi parantaa? Kritiikki tulisi aina pyrkiä lopettamaan positiiviseen sävyyn eli kritiikin loppuun pitäisi pyrkiä vielä säästämään jotain positiivista ja kannustavaa sanottavaa.

Kritiikin kohdalla on myös äärimmäisen tärkeää muistaa ottaa huomioon keneltä se tulee? Onko kyseinen henkilö edes pätevä antamaan kritiikkiä kyseisestä asiasta? Suosittelisinkin, että hankitte edes muutaman alaa todella tuntevan henkilön, jonka mielipiteellä on teille merkitystä ja johon luotatte. Yksi ei riitä sillä kritiikki jää liian suppeaksi ja yksitasoiseksi. Pyrkikää tasaisesti hankkimaan kritiikkiä näiltä henkilöiltä ja ennen kaikkea reagoikaa siihen. Koettakaa tehdä asian eteen jotain.

Entäs sitten maallikoilta tullut kritiikki. Jamy Ian Swiss kirjoitti aikanaan, ja Martti Vannas mainitsi asiasta myös joskus Jokeri artikkelissaan, että rehellisin tapa saada maallikoilta kritiikkiä on heti esityksen jälkeen, juosta, ei kävellä, juosta lähimpään julkiseen vessaan ja lukkiutua koppiin ja vain kuunnella. Toinen vaihtoehto on mennä paikkaan josta kuulet tupakkapaikalle, mutta sinua ei voi nähdä sieltä. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että esitystäsi seuraavien 10min aikana saatte enemmän rehellistä kritiikkiä, kun olette saaneet sukulaisiltanne, puolisoiltanne ja muilta taikureiltanne koko elämänne aikana.

Tosin, kaikkea tätä kritiikkiä ei tulisi vastaanottaa suodattamatta, sillä maallikoilla ei ole pätevyyttä kritiikin esittämiseen. Kyseessä on vain yksittäisten henkilöiden mielipiteitä. Tosin jos joku asia tuntuu nousevan esiin useilla henkilöillä, keikasta toiseen, niin luultavasti sinulla on käsissäsi ongelma, jonka ratkaisemiseksi sinun tulisi tehdä jotain.

Kritiikkiä voi harrastaa myös ilman ulkopuolista apua, mutta omalle tekemiselleen on niin helppoa tulla sokeaksi, että rehellisen kritiikin antaminen itselleen on todella vaikeaa. Tästä huolimatta jokaisen tulisi pyrkiä kuvaamaan mahdollisimman monta keikkaansa ja nauhoittaa ne sanelukoneella myöhempää analyysia varten. Unohda kuvan tai äänenlaatu. Perus digikameralla ja kännykälläkin pystyy jo nykyään kuvaamaan 30min keikkasetin vaivatta ja täysin huomaamatta. Tämä materiaali on täysin riittävää itsekritiikin harjoittamiseen.

Kritiikki ei siis ole mikään iso paha mörkö joka pitäisi lakaista maton alle huomaamatta. Se on kehittymisen kannalta elintärkeää ja on tärkeää kyetä vastaanottamaan ja analysoimaan sitä.

Pikkujoulukausi 2011 oli menetys ja tili saldo näytti taas todella hyvältä joten loma tuntui olevan tarpeen. Koska myös vuosirenkaita oli tulossa uhkaavasti lisää ja iso osa kavereista kotimaassa yrittää valheellisesti palauttaa maksansa toimintakykyä viettämällä tipattoman tammikuun niin motivaatio jäädä kotimaahan oli vähäinen. Tammikuussa 2012 suuntasinkin Thaimaahan karkuun 30-vuotis syntymäpäiviäni.

Matka alkoi jo perinteeksi muodostuneella Finnairin myöhästelyllä. Lento Rovaniemeltä Helsinkiin oli myöhässä Helsingin vallanneen lumisateen vuoksi vain kolme tuntia ja jatkolento Helsingistä Bangkokiin noin kaksi tuntia. Liekö ironiaa että viime talvena kai juuri jossain kansainvälisessä lehdessä ihmeteltiin, että Helsinki-Vantaan lentoasemaa ei lumi hidasta…

Lento meni ihan hyvin ja myöhästyneestä lähdöstä huolimatta olin perillä vain noin tunnin myöhässä koska lento kesti vain reilut 9h myötäisistä tuulista johtuen. Yleensä lentoaika Helsingistä Thaimaahan vie 9,5h-11,5h tuulista riippuen. Maahantulotarkastukset ja muut ovat kieltämättä Thaimaassa jopa naurettavan nopeita verrattuna Yhdysvaltoihin. Silti aina jostain löytyy yleensä aina venäläisiä turisteja valittamassa, että mikä tässä maksaa.

Lähtiessä kotona Rovaniemellä oli noin 10 astetta pakkasta joten pienoinen shokki kohtasi Bangkokin len-toasemalta ulos suunnatessa. Lämpötila huiteli noin +32 astetta plussalla. Yleensäkin sää tammikuussa Bangkokissa ei päivisin juuri alle 30 asteen alle jää. Iltaisin ja yöllä lämpötila putoaa ehkä noin 22-24 astee-seen. Ilmasto ei silti ole niin tukala kun voisi kuvitella. Vaikea kuvailla mutta ilma ei ole tukahduttavan kuu-ma vaan enemmänkin kostean kuuma. Kosteus on tuossa avainsana. Missä vaan Bangkokissa tai Thaimaassa liikkui, niin ulos siirtyessä muutaman minuutin jälkeen pää oli märkänä ja hiki valui muutenkin ilman sen kummempaa liikkumista.

Bangkokin lentoasema sijaitsee noin 30km kaupungista. Kaupunkiin pääsee useammallakin tavalla mutta helpoimmat ovat ehdottomasti juna ja taksi. Juna on edullisin ja ehkä nopein vaihtoehto, kun taas taksi vie perille hotellille asti. Taksimatka on tosin riippuu kovasti liikenteestä. Bangkok on tunnettu liikenneruuhkistaan ja Helsingin neljän ruuhkat ovat niihin verrattuna pientä! Toiseksi taksit eivät todellakaan noudata nopeusrajoituksia. Jos rajoitus on 80km tunnissa niin taksin mittari näyttää suuren osaa matkaa noin 120km tunnissa. Turvaväleistä ei ole kuultukkaan ja suuri osa autoista ajaa niin lähellä toisiaan että isompi mies ei mahtuisi kulkemaan niiden välistä. Tosin useissa tapauksissa nämä välit täyttävät vielä mopot, skootterit ja moottoripyörät. Kaikki vaihtavat kaistaa ilman sen suurempia varoituksia ja on suorastaan ihme miten liikenne toimii niinkin sujuvasti kun se toimii. Silti, taksi lienee huomattavasti turvallisempi matkustustapa kuin paikalliset ”tuk tuk” mopoautot. Ja taksi on thaimaassa halpa. Matka lentoasemalta Bangkokin keskustaan vei noin 40min ja maksoi euroissa noin 10e. Takseista tosin lisää hieman myöhemmin.

Ensimmäinen hotelli, the heritage Hotel Baan Silom (http://www.theheritagebaansilom.com/) sijaitsi Silomin alueella, joka on Bangkokin kaupallinen keskus päivällä ja ilta aikaan hieman rauhallisempi alue, muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta, joista myös myöhemmin lisää. Hotelli mainostaa itseään kovasti neljän tähden hotellina, mutta kaikessa rehellisyydessä hotelli oli maksimissaan kolmen tähden hotelli. Ehkä jopa kahden. Kaikki tarvittava hotellista toki löytyi, mutta kaikissa pienissä yksityiskohdissa olikin sitten jotain pientä huomauttamista. 24 Tunnin huonepalvelua ei ollut, kolmessa kerroksessa olevassa hotellissa ei ollut hissiä, joka etenkin isojen laukkujen kanssa liikkuessa ahtaassa portaikossa sai aikaan muutaman kirosanan.

Itse huone oli kaikin puolin siisti päällisin puolin, mutta lähempi tarkastelu lähes mitä tahansa yksityiskohtaa kohti kertoi, että pientä hiomista ja remppaa olisi tarvittu lähes jokaiselle pinnalle. Isoimmat ongelmat huoneessa kuitenkin olivat sänky, suihku, äänieristys ja tv. Sänky oli oikeasti kova kuin tiiliskivi! petauspatjoista ei ollut tietoakaan ja lattialla nukkuminen olisi varmaan ollut lähes yhtä miellyttävä kokemus. Suihku ei toiminut kunnolla ja lämpötilan säätäminen oli kuin Eddie Izzardin stand-up pätkästä… Vesi oli joku kuumaa tai kylmää, hanojen nupit tietty asennettu väärinpäin, joten kuumasta vääntäessä tuli kylmää ja päinvastoin (tämänkin huomaamiseen meni päivä tai pari). Äänieristyksestä ei ollut puhettakaan vaan seinät olivat kuin paperia. Ja tv… Noh, kaksi toimivaa kanavaa, joista toinen oli sentään englanniksi, mutta kuva oli puoleksi muurahaisten lumisodan peitossa. Muuten ihan ok hotelli… Tosin vielä jos haluaa valittaa niin huoneesta pois lähtiessä kaikki huoneen sähköt sammuivat, eli ei tietokoneen lataamista muualla ollessa ja ilmastointi siis sammui myös. Lopputulos, käy hakemassa jotain kaupasta niin huoneen lämpötila nousee +10 astetta. Jos joku nyt kiinnitti erityishuomiota tuohon televisioon ja mutisee, että eihän lomalla televisiota katsella niin hyvä kuitenkin ottaa huomioon, että jos ryypiskely ja go go baareissa juokseminen ei kiinnosta ja nukkumaan menoaika ei ole pikku kakkosen jälkeen, niin Bangkokissa on aika vähän tekemistä ilta yhdeksän jälkeen. Hotellin puolustukseksi on sanottava edullisuus (viikko oli noin 120e luokkaa) ja hyvä sijainti.

Bangkok Silom

Silomin alueella ei siis juurikaan ollut nähtävää sillä se oli päiväaikaan Bangkokin bisness keskus. Pilvenpiirtäjiä ja jokunen ostoskeskus. Ilta aikaan Bangkokin ehkä tunnetuin katu ”Patpong” eli niin sanottu punais-ten lyhtyjen alue löytyy Silomin toiselta reunalta. Huhujen mukaan paikka on siistinyt kovasti julkisuusku-vaansa, joten pitihän paikka käydä katsomassa Itseasiassa, ilta-aikaan alueeseen tutustuminen on minusta suositeltavaa jokaiselle turistille. Patpong koostuu kahdesta sivukadusta joiden varrella molemmin puolin on niin sanottuja go go baareja. Go Go baarit ovat siis baareja, jossa paikalliset vähäpukeiset tytöt tanssivat pöydillä ja erillisissä huoneissa on nähtävissä ”ping pong, banaani shoooow”:ita jne. Osa näistä baareista on kuitenkin ihan perus illan istumispaikkoja, joissa on elävää musiikkia. Periaatteessa tuo tyttöpuoli ja sen lieveilmiöt eivät näy itse kadulle juurikaan ja kukaan ei pakota ketään baareihin sisälle. Itse asiassa ulkoa katukuva on niin siisti, että itselleni ei olisi mikään ongelma viedä esim lasta alueelle ja alueella olikin illasta selvästi lukuisia perheitä.

Tämä johtui siitä että kadun keskikohdan oli täyttänyt katukauppiaat. Kojuja oli kolmessa rivissä, molemmilla kaduilla kadun päästä päähän. Kyseessä oli siis lähes 2km edestä ostoskojuja joissa myytiin kaikkea vaatteista, koristeisiin, aurinkolaseista kelloihin, leluja, taikatemppuja, sytyttimiä jne jne. Hintataso oli kauttaaltaan suht edullinen kunhan ymmärsin maan tavat. Kaikesta täytyy ja odotetaan että tinkaat! Hinta pitää saada putoamaan vähintään puoleen ennen kuin kannattaa ostaa mitään, jopa enemmän… Hyvänä esimerkkinä ostin itselleni Dieselin avokkaat/sandaalit (piraatti eli ei, laatu oli hyvä) ja sain tinkaamalla pudotettua hinnan 2500 bathista alle 1000 bathiin.

Muuten katukauppiasta voi tuumata sen verran että useat myyvät samoja tuotteita tai tuotteet menevät ristiin. ongelmana tosin itsellä oli massa… Thaimaalaiset ovat todella pieniä ja jostain syystä katukauppiaat eivät ole vielä sisäistäneet kunnolla että länsimaalainen turisti ei ole yhtä pieni. Niinpä 182cm ja lähes 110kg miehenköriläälle sopivan päälle pantavan löytäminen ei ollut helppoa. Itse asiassa se osoittautui katukauppiailta melkein mahdottomaksi. Tuotteiden halpa hinta saattaa myös näkyä laadussa. Ja tosiaan, suuri osa ellei kaikki ”merkkituotteista” jota on myynnissä, on piraatteja.

Bangkokin yleisilme

Bangkokin väkiluku on siis lähes kaksi kertaa Suomen asukasmäärä ja se näkyy katukuvassa. Väkeä on paljon! Se myös heijastuu kokonaisuuteen epäjärjestelmällisyytenä. Katukuvassa ei ole ollenkaan tavatonta nähdä ensin miljardin dollarin pilvenpiirtäjä, jonka vieressä on varsinainen hökkelitalo ja näiden vieressä on buddhalainen temppeli. Kaikki vierivieressä omassa omalaatuisessa harmoniassaan. Katujen varret on peitetty erilaisilla mainoksilla, osa thaiksi, osa englanniksi, osa uusia, osa jo vanhentuneita ja ränsistyneitä. Sähköjohtoja menee miten sattuu rakennusten ulkoseinillä korostaen sekajärjestystä. Kaupunkia ei siis voi millään tasolla sanoa kauniiksi tai komeaksi. Likaiseksikaan sitä ei silti voi sanan varsinaisessa merkityksessä sanoa, sillä kadut siivotaan useamman kerran päivässä. Minuun silti tämä epäjärjestys ja sekasortoisuus ei tehnyt vaikutusta. Suurkaupungeista pidin ulkonäöllisesti huomattavasti enemmän esim. New Yorkista.

Tosin, jos Bangkok ei ole likainen niin saasteinen se ON! tuktukit ja muut liikennevälineet aiheuttavat kaupunkiin tietynlaisen savusumun jota on hieman vaikea kuvailla. Se on hajuton ja mauton, mutta silti koko ajan havaittavissa ja läsnä. Myös jokien ja kanavien vesi on sen näköistä että sinne pudotessa varmaan nahka sulaisi päältä

Bangkokin nähtävyydet

Ensimmäiset päivät kuluivat lähinnä nähtävyyksiä kierrellen. Turha nillitellä mahdollisista historiallisista epätarkkuuksista, en jaksa alkaa tarkistelemaan faktoja netistä vaan kirjoitan tätä ulkomuistista. Vaikka Bangkok on 12 miljoonan asukkaan kaupunki niin tekemiseen ei silti huku. Buddhalaisuus on Bangkokissa hyvin esillä ja temppeleitä on paljon. Muutama niistä on ihan näkemisen arvoinen.

Grand palace on temppelialueista kuuluisin on ilmeisesti kuninkaan entinen asuinsija. Siellä sijaitsee myös emerald buddha. Grand palace on jonkin sortin pyhä alue, joten pukeutumiseen pitää kiinnittää huomiota. Paljaita jalkoja ei sallita, nilkat pitäisi olla piilossa ja myös hartiat. Siispä alueelle haluavan pitää pukeutua kunnon kenkiin, ei sandaaleihin, pitkiin housuihin ja hihalliseen t-paitaan. Temppelin ulkopuolella vuokrataan alueelle vaatteita niille joilla ei ole, mutta jonot ovat usein pitkiä. Vaikuttava alue ja temppelien yksityiskohdat tekivät suuren vaikutuksen. Lukuisia koriste-esineitä on peitetty kullalla ja yksityiskohtien määrä häikäisee. Pari tuntia saa vierähtämään suhteellisen nopeasti.

Kävelymatkan päästä Grand palacesta on ”nukkuvan buddhan temppeli”. Kullalla päällystetty makuuasen-nossa oleva buddha patsas on noin 15m korkea ja 40metriä pitkä. Muuten temppeli näyttää samalta kuin kaikki muutkin temppelit. Tässä itse asiassa on pienoinen temppelien ongelma. Ne kaikki näyttävät samalta. Olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki! Noh, tästä huolimatta kävimme kuitenkin katsomassa myös Wat Arun (temple of dawn) jonka kohokohta on noin 100metriä korkea temppeli jonne saa kiivetä todella jyrkkiä portaita.

Muita nähtävyyksiä joihin tutustuimme oli Chatuchakin viikonloppu markkinat. Valtavalle alueelle on keräytyy joka viikonloppu markkinamyyjiä eripuolilta Thaimaata ja Bangkokissa sanotaan, että sitä mitä et markkinoilta löydä, et tarvitse. Alueella käy joka viikonloppu yli 200 000 kävijää. Myytävänä oli tosiaan kaikkea maan ja taivaan väliltä oikeista elävistä eläimistä kuten oravista koiriin, hääpuvuista tekohedelmiin, piraattielokuvista vaatteisiin ja kaikkea mahdollista. Shoppailijalla alueella kuluu helposti päivä tai pari. Hyvänä vinkkinä ja varoituksena tosin on sanottava että alue on suhteellisen sokkeloinen. Kapeita kujia on varamaan satoja ja väkeä on tooooodella paljon. Siispä jos näet jotain joka sinua kiinnostaa, OSTA SE HETI! Älä laske sen varaan että löydät samaan paikkaan vielä takaisin

Itselleni Bangkokin ehkä miellyttävin nähtävyys oli kaupungin eläintarha Dusit zoo, jossa on yli 1500 eläintä. Nyt olen vihdoinkin nähnyt ilmi elävän strutsin, kiraffin, ronsuja, kameleita ja ennen kaikkea kenguruita! Sisäänpääsy maksoi länsimaalaiselta muistaakseni noin 2e ja aikaa saisi kulumaan helposti puoli päivää. Suosittelen lämpimästi. Tosin eläintarhaan suuntaavan kannattaa ottaa huomioon että se sijoittuu hieman syrjempään pää kulkuväyliltä ja turistialueilta joten taksin löytäminen pois eläintarhalta voi osoittautua vaikeaksi kuten saimme kokea (2h odottelun aikana ei taksia löytynyt joten päädyimme kävelemään noin 3-4km Victory monumentille ja BST asemalle.

Eläimistä puheen ollen, Siam Paragonin kellarikerroksessa on myös Siam Sea World akvaario joka mainos-taa esittelevänsä jopa 30 000 erilaista merenelävää haista merihevosiin ja pingviineihin. Miellyttävä paikka tuokin kaiken kaikkiaan ja etenkin pingviinit olivat aika vekkuleita otuksia
Luonnollisesti kävimme katselemassa myös muita paikallisia nähtävyyksiä kuten Victory monument, Siamin ostoskeskukset, Chinatownin jne. Tosin rehellisyyden nimessä eipä noissa suuressa osassa ollut mitään isompaa nähtävää.

Kakkososassa sitten asiaa mm. Shoppailusta, hintatasosta sekä ruuasta. Jatko on jo kirjoitettu ja lisään sen tänne loppuviikosta.

”Mistä tietää että taikuri on hyvä? Lähes joka toinen taikuri tuntuu mainostavan itseään palkittuna (SM mitallisti, EM mitallisti, MM Mitallisti, PM Mitallisti, matti meikäläinen erikoispalkinto jne) taikurina. Ja hintahaarukka vaihtelee muutamasta sadasta yli tuhanteen euroon? Miten alaan tuntematon voi tehdä viisaan valinnan näistä vaihtoehdoista?”  Tilaaja oli siis selvästi kilpailuttanut useampia taikureita.

Tilaajan esittämään kysymykseen minulla ei ole yksinkertaista vastausta. Taikurikilpailuita ja niissä saavutettuja titteleitä en kuitenkaan suosittele pitämään kovinkaan suuressa arvossa. Tämä johtuu siitä, että taikurikilpailut on suunnattu lähes yksinomaan taikureille ja niitä tuomaroivat pääasiassa toiset taikurit. Tästä johtuen kilpailuissa lähes poikkeuksetta esitetään täysin erityyppistä materiaalia kuin tavallisille yleisöille tehtäisiin. Kilpailuja järjestetään myös aivan liikaa. Junioritaikureiden SM kisat ovat joka toinen vuosi ja niissä palkitaan kerralla maksimissaan jopa 12 Suomen mestaruusmitalia. Taso on myös hyvin ailahteleva. Mukana on toki esiintyjiä, jotka jo nuoresta iästä huolimatta osoittavat loistavaa potentiaalia, mutta pääasiassa juniorien SM mitaleja ei kokonaisuutena minusta voi pitää millään tapaa takeena esityksen laadusta. Poikkeuksiakin juniorikisoissa on olemassa, mutta esiintyjää tilaisuuden valitessa ei minusta kannata laittaa liikaa painoa taikurikilpailuissa menestymiselle. Osalla Suomen parhaista taikureista ei esim ole minkään sortin palkintoa taikurikilpailusta.

Jos palkintoja ei voi käyttää laadun takeena niin mihin sitten? Verkkosivuja? Valitettavasti kuka vain pystyy tänä päivänä teettämään tai jopa tekemään itselleen hyvin ammattimaiset verkkosivut ja saamaan ne näkymään hyvin hakukoneissa ja google mainonnassa. Ammattimaisen näköiset verkkosivut kuitenkin ovat lähtökohta, joka tulisi löytyä jokaiselta ammattitaikurilta. Sivut myös pidetään ajan tasalla, ajankohtaisena ja niistä tulisi löytyä kaikki oleellinen asiakasta mahdollisesti kiinnostava tai koskeva informaatio. Tärkein seikka kuitenkin verkkosivuilla minusta ovat referenssit eli suositukset ja mahdollinen video esityksestä.

Referensseihinkään ei valitettavasti voi täysin luottaa, sillä niitäkin käytetään väärin. On varsin yleistä, että taikuri kirjoittavat itse referenssinsä ja pyytää vain luvan lisätä siihen jonkun yrityksen edustajan allekirjoituksen. On myös varsin yleistä, että referenssin antajan nimi, titteli ja yritys jätetään merkitsemättä. ”Matti Meikäläinen, henkilöstöpäällikkö, Alma media” on aina uskottavampi kuin ”Maija M, Alma media”. Lyhyellä googletuksella voi äkkiä varmistaa, että henkilö on todella oikea, eikä keksitty. Tosin googlettaessa kannattaa ottaa huomioon, että ihmiset vaihtavat työpaikkoja paljon, joten kaikkia referenssien henkilöitä ei voi olettaa löytävänsä. Verkkosivujen referenssiä parempia tapoja suosituksien saamiseen onkin suora kasvotusten saatu suositus esiintyjästä.

Esittely/promovideot ovat myös alkaneet yleistyä kovasti taikureiden keskuudessa. Tämä on sinänsä hienoa sillä video on live esityksen jälkeen ehkä paras tapa päätellä esiintyjän taitoja. Hyvästä videosta pitäisi käydä hyvin ilmi esiintyjän esiintymistyyli ja mielellään katsojan pitäisi kyetä myös muodostamaan käsitys minkä tyyppistä materiaalia esiintyjä esittää ja myös se että yleisö viihtyy. Edellämainitut seikat ovat minusta tärkeämpiä kuin HD tason videokuva ja MTV:n tarkkuudella toteutettu editointi.  Tosin videot ovat siinä mielessä vaikeita, että harva haluaa esittää ns. parhaita juttujaan videolla. Ne säästetään yleisölle itse tilaisuuteen. Esittelyvideota parempi vaihtoehto olisi tietty esiintyjän näkeminen livenä keikalla, mutta se ei luonnollisesti ole aina mahdollista.

Viimeinen asia joka minusta on todella toimiva tapa varmistua esiintyjän ammattitaidosta, on pyytää tarjous esityksestä puhelimella sähköpostin sijaan. Sähköposti on helppo, nopea ja mahdollistaa monen tarjouksen yhtäaikaisen pyytämisen todella vaivattomasti, mutta se on myös staattinen ja hengetön. Lyhyen puhelinkeskustelunkin pohjalta pystyy hyvin nopeasti ja varmasti muodostamaan kuvan siitä, osaako linjan toisessa päässä oleva henkilö asiansa. Puhelun aikana pystyy nopeasti ja täsmällisesti kartoittamaan mitä tilaisuuteenne haluatte ja miten esiintyjä pystyy parhaiten sen teille tarjoamaan. Toki tämä vie enemmän aikaa kuin perus sähköpostien massalähettely, mutta eivätkö tilaisuutenne asiakkaat ansaitse parasta mahdollista viihdettä, budjettinne rajoissa?

SAMA TILANNE TAIKUREIDEN NÄKÖKULMASTA

Kysymys taikurin pätevyydestä on mielenkiintoinen ja se ei rajoitu vain tilaajien ongelmaksi. Samasta ”ongelmasta” kärsivät osittain myös taikurit. Olen keskustellut asiasta lukuisien harrastaja ja ammattitaikurin kanssa ja kaikki ovat ilmaisseet huolensa asiasta, tosin hieman eri näkökulmista.

Myös muut taikurit kertoi kohdanneensa tilanteita, joissa asiakkailla on ollut vaikeuksia erottaa kuka oikeasti on ammattilainen ja laadukas esiintyjä joka tekee laadukasta taikuutta. Tosin taikureilla on tästä puhuttaessa havaittavissa selkeä kahtiajako.

Osa taikureista pyrkii lokeroimaan ongelman taikureiden teknisen taitotason näkökulmaan. Tarkoitan tällä sitä, että ei-taikuri ei pysty erottamaan itsestään toimivaa perustemppua, jonka saa taikurinvälineliikkeestä, ja itse kehitettyä suurta taitoa ja harjoittelua vaativaa temppua toisistaan. Taikurin näkökulmasta sinänsä on ymmärrettävää, että voi olla turhauttavaa jos on kuluttanut vuosia, monta tuntia päivässä, harjoitellakseen jotain joka luo katsojille taikuuden elämyksen. Kuitenkin sama yleisö voi nähdä toisaalla myös taikurin, joka on harjoitellut vain muutaman tunnin ja tekee jotain, jota periaatteessa kuka vain salaisuuden tietävä osaisi tehdä perässä, mutta kykenee silti luomaan saman taikuuden elämyksen tai ainakin puhtaasti hämäämään katsojia tempun salaisuudella. Mielenkiintoinen vastakkainasettelu, vai onko?

Minusta ongelma tästä näkökulmasta on enemmänkin taikureita oma vaiva ja sen taustalla on taikureita vaivaava egoistinen ammattitauti. Niin sanotut tekniset taikurit yleensä unohtavat, että emme tee taikuutta taikureille (tai ainakaan ammattimaisesti esiintyvät eivät tee). Taikurit myös unohtavat usein, että tavalliset ihmiset näkevät taikurin usein vain muutamia kertoja elämässään. Suuri osa maallikoista ei siis ikinä ole nähnyt taikuuden klassikoita. Toisin kuin taikurit, he eivät näe satoja temppuja variaatioineen vuosittain. Tavallinen katsoja näkee koko elämänsä aikana ehkä vain kourallisen taikatemppuja livenä. Heille ei ole väliä onko kyseessä oma variaatio (jotka 99% tapauksista taikatempuista puhuessa ovat huonompia kuin alkuperäiset lähteet, joita niillä pyritään imitoimaan)

Eikö siis taikureina ja ennen kaikkea asiakaspalvelijoina, meidän tehtävämme ole tarjota yleisöillemme parasta? Eikö meidän pitäisi kyetä laittaa oma egomme syrjään ja unohtaa temppujen salaisuudet ja oman egomme pönkitys ja tekniikalla brassailu? Tavalliset ihmiset eivät välitä salaisuudesta tai siitä onko temppu itsestään toimiva vai ei, jos he eivät sitä näe. Ei siis saisi olla mitään väliä, onko temppu itsestään toimiva vai vuosien harjoittelua vaativa tekninen suoritus. Ainut asia millä tulisi olla merkitystä on se, että temppu esitetään puhtaasti ja hyvin, mielellään persoonallisesti, jolloin katsojat pääsevät mukaan matkalle, joka muodostaa heille taian kokemuksen, joka toivottavasti kulkee heidän mukanaan lämpimänä muistona loppu elämän.

New Yorkissa taikuri Steve Cohenilla on yli 10 vuotta pyörinyt “Chamber Magic” esitys (www.chambermagic.com). Esityksen konsepti on mielenkiintoinen. Kyseessä ei ole perinteinen taikashow siinä merkityksessä, jossa tavalliset ihmiset yleensä mieltävät taikashown. Ei taikuria lavalla, ei isoja välineitä, ei koko perheelle sopivia hauskoja kaskuja. Cohenin esitykset ovat niin sanottua lähitaikuutta. Taikuus esitettiin arvokkaasti aikuisille sopivana viihteenä; pieniä, intiimejä, koskettavia, jopa henkilökohtaisia temppuja. Paikalle mahtui vain 40 ihmistä ja tilana toimi yksi New Yorkin hienoimmista Waldorf Astorria hotellin sviiteistä. Esitykseen oli myös tarkka pukukoodi. Vaikka periaatteessa Cohen teki hyvin perinteistä klassista taikuutta ja perinteisiä efectejä, niin tila ja osallistujat loivat puitteet, jossa taikuus tuntui ainutkertaiselta ja arvokkaalta.

Las Vegasissa, taikuri Paul Vigilillä oli konseptiltaan samantyyppinen show. Tosin, Vigil ei esiintynyt hienossa sviitissä, vaan hänen esiintymispaikkanaan toimi legendaarisen Mirage kasinon yhteydessä oleva King Ink tatuointi baari/kahvio/vapaa-ajanviettopaikka. Vigilin shown konsepti kuitenkin oli hyvin samankaltainen. Paikassa oli yksittäinen rauhallisempi tila, jonne mahtui 20-30 henkeä, istumaan pienen pöydän ympärille. Tässä tilassa Vigil esitti sitten kahdesti viikossa hyvin intiimin ja tunnelmallisen lähitaikuusshown. Perusidea oli sama kuin Cohenilla. Taikuus kantoi omalla voimallaan. Ei erikoisia lavasteita, ei värikästä rekvisiittaa, ei väkisin väännettyä huumoria. Vain mies, pieni intiimi tila, aikuisyleisö sekä todella vahvaa taikuutta. Jokainen paikalla olija pääsi osaksi esitystä ja pääsi oikeasti kokemaan taikuuden mahdollistaman alkukantaisen hämmästyksen tunteen.

Näistä esityksistä syttyikin sitten itselläni pieni kipinä. Voisiko tällainen konsepti toimia myös Rovaniemellä? Materiaalia eli todella vahvaa taikuutta minulta löytyy runsaasti.

Yleisöön voisi paikallisten lisäksi laskea turistit jotka talvella ilta-aikaan pyörivät haalareissaan Koskikatua edes takaisin kuin porotokka. Turistiyritysten edustajien mukaan tämä johtuu siitä, että turistiryhmien päivät ovat täytetty ohjelmalla, mutta iltaisin heille harvemmin on tarjolla mitään. Tämän lisäksi iso osa keskustan liikkeistä menee kiinni jo seitsemän aikoihin. Ongelmana turistien kohdalla on se, että kielimuuri karsii paljon mahdollisista ilta-aktiviteeteista. Teatteri, elokuvat, suomalainen tanssiravintola, stand-up komiikka ja niin edelleen eivät meinaa millään taipua kielimuurin yli. Uskoakseni taikatempuilla ja taikuudella olisi kuitenkin mahdollisuus ylittää tämä muuri.

Vain keskeisellä paikalla oleva tila uupuu ja tällä hetkellä aika näin suuren projektin toteuttamiseen. Ehkä tulevaisuudessa…

Pete Poskiparta (http://www.peteposkiparta.com/)

Ainut listalleni pääsevä suomalainen ja henkilö jota minulla on kunnia kutsua ystäväkseni. Peten vaikutus nykyiseen esiintymistyyliini on todella suuri ja se johtuu lähinnä siitä, että Pete oli ehkä ensimmäinen Suomalainen ammattitaikuri, jonka kanssa aloin olla tiiviisti yhteydessä 2000-luvun alussa. Pete on aina ollut hyvin avoin ja auttavainen missä tahansa taikuuteen tai elämään liittyvässä asiassa ja olemme yhteydessä edelleen lähes päivittäin. Nykyään Pete on keskittynyt enemmänkin mentalismiin mutta alla oleva video on seitsemän vuoden takaa, jolloin Pete oli koominen taikuri.

Mac King (http://www.mackingshow.com/)

Komediataikuuden kuningas jonka myös taikureille suunnattu Magic lehti valitsi ”maailman parhaaksi komediataikuriksi”. King on esiintynyt jo yli 10 vuotta Las Vegasissa Harrah kasinolla ja hänet on valittu lukuisia kertoja Vegasin parhaaksi iltapäiväesiintyjäksi. Ennen Vegasia King kiersi vuosia Yhdysvaltojen komedia clubeja. Lähes kaikki Kingin huumori on omaperäistä ja hänen persoonasta juontuvaa. Hänen esityksensä eivät ehkä sisällä eniten niin sanottuja ”nauruja per minuutti”, mutta hänen ajoituksensa on lähes täydellistä ja kaikki mitä hän lavalla tekee, tukee hänen hahmoaan.

Michael Finney (http://www.michaelfinney.com/)

Finney on hyvä esimerkki sanonnasta ”tee muutama asia todella hyvin”. Finney aloitti alun perin baarimikkona opettelemistaan taikatempuista, siirtyi sitten stand-up komiikkaan ja lopulta yhdisti stand-up komiikan ja taikuuden. Finney ei ymmärtääkseni koomikkotaikurin urallaan ole missään vaiheessa omannut laajaa repertuaaria vaan hän on tehnyt jo vuosikymmenet samoja noin kymmentä rutiinia ja se näkyy rautaisena ammattitaitona, jota stand-up koomikkona hankittu verbaalinen ilotulitus tukee loistavasti.

Bill Malone (http://www.billmalonemagic.com/)

Malone eroaa muista tämän listan taikureista pääasiassa siten, että hän on ennen kaikkea tunnettu lähitaikuudesta tai vielä tarkemmin korttitaikuudesta. Malonessa yhdistyykin maailmanluokan korttiteknikko ja lähes tauotta käyvä suu. Tämän lisäksi Malone saa yleisön todella vahvasti mukaan esityksiinsä ja ei ole ollenkaan tavatonta että pitkin esitystä yleisö huutaa yhteen ääneen hänen nimeään BILL MA-LO-NE!

Jeff Hobson (http://www.jeffhobson.com/)

Mr. Las Vegas, Jeff Hobson. Hobson on ollut Vegasin esityksien tähti jo vuosikausia ja oman arvionsa mukaan hän on tehnyt yli 20 000 live esiintymistä. Hobson on hieman räväkämpi, ehkä jopa hieman ”ei niin hetero” esiintyjä. Suuri osa Hobsonin huumorista muodostuu hänen ”ei niin heterosta” hahmostaan. Hobsonin hahmoa kopioitiin aikanaan aika voimakkaasti Suomessakin muutaman ammattitaikurin toimesta. Ja tosiaan, Hobsonin hahmo on vain hahmo. Mies on ihan täysi hetero kun hän ei ole lavalla

David Williamson

Williamsonin ensimmäistä kertaa näkevä henkilö varmaan kuvaisi Williamsonin esitystä täydeksi kaaokseksi, jossa mitä vain voi tapahtua ja osa huumorista menee ohi, koska katsojat nauravat vedet silmissä eivätkä kykene seuraamaan kaikkea yhtä aikaa tapahtuvaa. Siksi kuulostaakin varmaan uskomattomalta, että lähes kaikki tästä kaaoksesta on täysin ennalta suunniteltu ja käsikirjoitettu viimeistä piirtoa myöten. Williamsonissa sekopäisen pinnan alle piiloutuu vielä maailmanluokan teknikko ja ajattelija joten kokonaisuus on jotain täysin ainutkertaista.

Rene Lavand

Argentiinalainen Rene Lavand on jo 83-vuotias, mutta esiintyy edelleen aktiivisesti. Lavandista tekee erikoisen se, että hän menetti oikean kätensä auto-onnettomuudessa ollessaan vain yhdeksän. Tästä vastoinkäymisestä huolimatta hänestä kovalla sinnikkyydellä hänestä tuli taikuri. Lavand joutui kehittämään suuren osan tekniikoistaan ja tempuistaan täysin yksin, sillä lähes kaikki alan kirjallisuus on kirjoitettu tehtäväksi kahdella kädellä.

Yksi kätisyys ei kuitenkaan ole se syy, miksi Lavandia arvostan vaan se, että Lavand on oikeasti taiteilija, isolla T:llä. Lavand on itse kertonut kirjoissaan, että hän saattaa kuluttaa jopa 10kk oikean rytmin tai avaussanojen löytämiseen yhtä temppua varten. Muutenkin Lavandin esityksissä vilahtelee tasaisesti viittauksia muihin taiteisiin, runouteen, kulttuuriin jne. Ei ole ollenkaan tavatonta, että Lavand esimerkiksi kertoo runon ja säestää sitä pelikortein. Seuraavassa kaksi ehkä Lavandin tunnetuinta rutiinia.

Juan Tamariz

Juan Tamariz on espanjalainen taikuri, jota pidetään tänä päivänä yhtenä taikuuden suurimmista ajattelijoista. Tamariz on erityisesti kunnostautunut taikuuden psykologisen puolen kirjoittamisessa ja opettamisessa helposti ymmärrettävässä ja sisäistettävässä muodossa. Tämän lisäksi Tamariz on hyvin persoonallinen ja omalaatuinen esiintyjä joka kieltämättä jakaa mielipiteitä.

Olen tavannut Tamarizin henkilökohtaisesti kahdesti. Ensimmäisellä kerralla Kouvolan Taikapäivillä 2007 luulin, että tiedän korttitaikuudesta paljon ja luulin että minua olisi vaikea niin sanotusti huijata korteilla. Voi kuinka väärässä olinkaan! Kolme päivää minulla oli ilo tuntea miltä tuntuu nähdä oikeaa taikuutta jolle ei suureen osaan ajasta ollut mitään selitystä.

Valitettavasti Tamarizilta ei löydy kovinkaan montaa englanninkielistä pätkää YouTubesta vaikka hän englanniksikin esiintyy

Armando Lucero

Lucero on yhdysvaltalainen taikuri, jolla on pitkä ura takanaan taikurina tavallisille ihmisille. Taikureiden tietoisuuteen tosin hän nousi vasta 2000-luvun alussa taikureiden maailmankongressissa FISM:ssä esiintyessään. Lucero on erikoistunut lähitaikuuteen ja hän tekee paljon niin sanottuja klassisia temppuja, mutta käyttää pääasiassa omia metodejaan joita taikureillakin on usein todella vaikea seurata. Lucero saattaa toistaa saman tempun uudelleen ja uudelleen, aina rajatuimmin ehdoin, sulkien samalla yksi kerrallaan kaikki mahdolliset ratkaisut katsojien ajatuksista. Lopulta katsojilla ei ole yhtään selitystä jäljellä miten heidän näkemänsä olisi voinut tapahtua. Tämä on juuri se asia joka Luceron taikuudessa minua viehättää.

Lucero kokee, että taikuus on koettava livenä eikä video tee taikuudelle oikeutta. Tästä johtuen hän on hyvin suojelevainen materiaalinsa videolle päätymisen suhteen. Lucerosta ei siis ole kovinkaan paljon videomateriaalia julkisesti saatavilla.

Michael Vincent

Michael Vincentiä pidetään yleisesti nykypäivän yhtenä parhaista lähitaikuuden taitajista. Vincent on ollut kiinnostunut taikuudesta yli 40 vuotta ja hänet on palkittu lukuisin taika-alan palkinnoin. (mm. kolme kertainen ”Englannin vuoden taikuri 1983, 1991 ja 2003”). Vincentin oppi-isinä ovat toimineet monet alan vanhat mestarit joiden opit ovat selkeästi nähtävissä hänen esiintymisissään. Lavantin tapaan Vincentin esityksissä on havaittavissa lainauksia muista taiteenaloista ja esityksissä esiintyy usein myös lainauksia filosofiaan, tieteeseen jne. Viimeisen viiden vuoden aikana Vincent on alkanut kouluttamaan taikureita hyvin laaja-alaisesti ja samalla hän on keskittynyt jakamaan edesmenneiltä mestareilta saamiaan oppeja eteenpäin.

Vincentin omalta Youtube kanavalta löytyy lähes 40 laadukasta videota. Suosittelen lämpimästi sadepäivien ratoksi.

Pikkujoulut lähestyvät taas vauhdilla. Joko teillä on esiintyjä tai esiintyjät varattu pikkujouluihin? Taikurille pikkujoulut ovat vuoden ylivoimaisesti suurin sesonki. Parin kuukauden sisässä tulee tehtyä jopa yli kolmekymmentä keikkaa. Pikkujoulukaudella 2010 tie vei minut taikomaan muun muassa Leville, Rukalle, Kajaaniin, Ouluun, Ylläkselle, Vuokattiin, Raaheen, Rovaniemelle jne. Kilometrejä kertyi useampia tuhansia. Kysyntää olisi ollut paljon enemmänkin, mutta suosituimmat päivät olivat myyty jo syyskuun aikana. Tästä johtuen pikkujouluesiintyjää varatessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Jos kuitenkin yrityksenne pikkujoulujen järjestelyt tahtovat jäädä viimetippaan, niin kannattaa silti aina kysyä, jos esiintyjällä sattuisi olemaan tilaa kyseiselle illalle.

Taikuri pikkujouluihin on mitä loistavin ohjelmavaihtoehto. Taikuus toimii erinomaisena jäänmurtajana ja keskustelun herättäjänä ja vapauttaa tilaisuuden tunnelmaa. Suosituin ohjelmanumero pikkujouluihin on stand-up taikashow. Stand-up taikashow on koko yleisölle kerralla esitettävä nopeatempoinen ja mukaansa tempaiseva esitys, jossa yhdistyvät täysin mahdottomat temput ja nauruhermoja kutkuttava komiikka, joka täyttää tilan naurulla ja ihmetyksellä. Esitys nostattaa tilaisuuden tunnelman varmasti kattoon. Esitys soveltuu pieniin ja suuriin pikkujouluihin ja esityksen kesto pikkujouluissa on yleensä 35min.

Toinen suosittu pikkujouluohjelma on lähitaikuus. Lähitaikuutta tehdessä taikuri liikkuu vieraiden seurassa, mahdollisen muun ohjelman kuten musiikin lomassa, tarjoten ihmisille henkilökohtaisempia taikuuden kokemuksia. Hämmästys ja naurun purskahdukset täyttävät tilan, kun taikuus tapahtuu vain muutamien senttien päässä katsojista ja jopa katsojien omissa käsissä.

Pikkujouluissa on myös varsin suosittua yhdistää molemmat ohjelmanumerot jolloin ohjelmaa saadaan koko juhlan ajaksi. Kyselyitä tällekin vuodelle on alkanut jo pikkuhiljaa tulemaan, joten kiinnostuneiden kannattaa olla pikkuhiljaa yhteydessä.

Lopuksi muutamien tyytyväisten asiakkaiden palautetta viime vuoden pikkujouluista:

“Tosi viihdyttävä esitys pikkujouluissamme 5.11.2010. Hyvä sekoitus taikuutta, supliikkia ja stand-up -huumoria. Voin suositella illan kohokohdaksi vastaaviin tilaisuuksiin.” Sami Kortelainen, Production engineer, Stora Enso  

“Hei Juha-Matti! Toimitusjohtajamme pyysi välittämään erityiskiitokset erittäin onnistuneesta ohjelmabalinnasta Levi Skiresortin pikkujouluissa 3.12.2010. Taioit itsesi firmalaisten mieliin ja esityksesi jätti erittäin mukavan ja hauskan muiston kaikille. Saimme juhlaväeltä valtavasti kehuja ja kiitosta! Iso kiitos vielä!!” Jenni Heinäjärvi, Oy Levi Ski Resort Ltd    

“En ole ikinä ollut yhtä hämmästynyt! Vaikka väitit, että tekemäsi on vain silmänkääntöä, niin yliluonnollinen selitys tuntuu silti uskottavammalta. Uskomatonta! suosittelen”Veli Alatalo – Lapland Safaris  

OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS JO TÄNÄÄN