Taikapäivät 2012 – Sunnuntai 5.8.2012

Iltasessiot olivat lauantain osalta loppuneet Vaakunan aulabaarin sulkeutumiseen kolmelta joten sunnuntain herätys ei ollut yhtä paha kuin perinteisesti taikapäivillä. Perinteisesti viimeisen yön sessiot kestävät lähes aamu kuuteen, joten unet jäävät vähiin viimeisenä...

Taikapäivät 2012 – Lauantai 4.8.2012

Taikapäivien toinen päivä alkoi perinteiseen malliin hieman yli yhdeksältä aamulla, herätyskellon ääneen. Uni olisi maistunut kieltämättä huomattavasti pitempään, mutta ei tänne asti nukkumaan ollut tultu. Aamupalan kautta siis kohti Kouvolataloa sillä päivän...

Taikapäivät 2012 – Perjantai 3.8.2012

Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen elokuun ensimmäisessä viikonvaihteessa 3-5.8.2012 ja Markku Purho tiimeineen oli järjestänyt taikapäivien 30-vuotisjuhlan kunniaksi tarjolle loistavan tapahtuman. Olemme perinteisesti menneet taikapäiville junalla mutta nyt...